Etelä-Savon maakunnallinen valmiusjohtoryhmä kokoontui torstaina koronavirustilanteen vuoksi.

Valmiusjohtoryhmään kuuluu laajasti muun muassa eri viranomaisia kuten pelastuslaitos, poliisi ja puolustusvoimat sekä sairaanhoitopiirit, energiayhtiö ja kuntien edustajia.

Valmiusfoorumi seuraa koronavirustilanteen etenemistä ja päivittää maakunnallista tilannekuvaa. Ryhmä kokoontuu jatkossa tilannepalavereihin viikottain.

Eri tahot ovat valmistautuneet jo tähän mennessä koronaviruksen leviämiseen muun muassa läpikäymällä valmiussuunnitelmia ja ohjeistamalla henkilökuntaa hygieenisistä toimintatavoista. Sairaanhoitopiirit toimivat tiiviissä yhteistyössä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen eli THL:n kanssa.

Suomessa on torstaihin mennessä todettu kaksitoista koronavirustapausta. Etelä-Savossa ei ole todettu yhtäkään koronavirustapausta.

Koronaviruksesta saa lisätietoa THL:n nettisivuilta tai valtakunnallisesta puhelinneuvonnasta numerosta 0295 535 535.

Jos epäilee saaneensa koronavirustartunnan, on soitettava päivystysavun numeroon 116 117 ennen kuin hakeutuu hoitoon.