Suomen MotoGP -osakilpailu järjestetään heinäkuussa Iitin Kymiringillä alkuperäisten suunnitelmien mukaan. MotoGP-kauden avauskilpailu Qatarissa on peruttu koronaviruksen vuoksi. Kansainvälinen moottoripyöräilyliitto piti perumista järkevimpänä vaihtoehtona matkustusrajoitusten vuoksi.
Maaliskuun lopun MotoGP-osakilpailua Thaimaassa lykätään koronaviruksen takia. Uutta kilpailupäivää ei ole ilmoitettu.
Suomen MotoGP -osakilpailun järjestäjät odottavat kauden alkua, sillä peruuntuneet kilpailut voivat viivästyttää lipun myyntiä ulkomailla.
MotoGP Finland -osakilpailun projektijohtaja Markku Vihtilä arvelee, että jo myydyistä lipuista reilut kymmenen prosenttia on ostettu ulkomailta.
– Tilastot kertovat, että myynti vauhdittuu, kun kisakalenteri alkaa, toteaa Vihtilä.
Mikäli Thaimaan kilpailu perutaan kokonaan, kausi alkaisi kuninkuusluokassa vasta huhtikuun alussa Yhdysvalloissa. Vihtilä ei ole kuitenkaan huolissaan, sillä Iitissä käytävään kilpailuun on lähes viisi kuukautta aikaa.