Jari Vilén on nimitetty Barentsin ja pohjoisen ulottuvuuden suurlähettilääksi.

Vilénin edellinen työ EU-komission arktisten asioiden neuvonantajana päättyi alkuvuodesta ja hänen uusi työnsä ulkoministeriössä Helsingissä alkoi maanantaina.

Nyt kemiläislähtöisellä poliitikolla ja diplomaatilla on mahdollisuus keskittyä jälleen pohjoisen asioihin ja edistää Barentsin asioita sekä pohjoista ulottuvuutta.

– Suomi aloittaa ensi vuonna Barentsin alueneuvoston puheenjohtajana ja erityistehtäväni on valmistella puheenjohtajakausi ja tukea ulkoministeriötä puheenjohtajakauden toteuttamisessa.

Barentsin yhteistyöhön liittyy myös tiivis yhteistyö maakuntien kanssa.

– Suomesta ennen kaikkea Lappi, Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu ja Pohjois-Karjala ovat yhteistyökumppaneitani tästä eteenpäin.

Jari Vilén siirtyi kotimaan politiikasta Budapestin suurlähetystön virkaan vuonna 2007, minkä jälkeen hän on työskennellyt useissa maissa eri tehtävissä yhteensä yli 12 vuotta. Viimeksi hän toimi Euroopan komission arktisena neuvonantajana Brysselissä.