Kouluissa ja päiväkodeissa varaudutaan korona-virukseen myös Etelä-Savossa. Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymässä Essotessa aiotaan lähettää lasten huoltajille tiedote korona-virukseen varautumisesta.

Myös Savonlinnassa koululaisten ja päiväkotilaisten vanhemmille on lähetetty ohjeita korona-viruksen leviämisen estämiseksi.

– Korostamme hyvää käsihygieniaa sekä yleisiä ohjeita niistämisestä ja aivastamisesta. Olemme antaneet ohjeet siitä, että sairaana ei saa tulla kouluun tai päiväkotiin. Samat ohjeet koskevat kaikkia työntekijöitä, kertoo Savonlinnan viransijainen sivistystoimen johtaja Tuija Kauppinen.

Savonlinnassa kouluissa ja päiväkodeissa on päivitetty myös valmiussuunnitelmat mittavien sairauspoissaolojen varalle. Jos aikuisia, esimerkiksi opettajia, on paljon poissa yhtä aikaa, opetusryhmiä ja lapsiryhmiä yhdistellään. Ryhmäkoot pidetään sallitun kokoisina.

Lisäksi kouluissa voidaan ottaa käyttöön etäopetusta, jos useita lapsia joutuu pysyttelemään poissa koulusta.

– Kun lapset ovat siinä kunnossa, että jaksavat tehdä tehtäviä kotonaan, heitä voidaan ohjeistaa ja opettaa sähköisten alustojen kautta, Kauppinen toteaa.