Kiinalaisten tehtaiden sulku näkyy jo itäsuomalaisissakin yrityksissä. Kiinassa on koronaviruksen takia suljettu tehtaita, jotka valmistavat tuotteita, osia ja komponentteja suomalaisillekin yrityksille.

Esimerkiksi Savon Voima ei pysty toimittamaan kaukolämmön energiamittareita tavalliseen tahtiin, koska Kiinasta ei saada tarvittavia komponentteja.

Viive on muutaman viikon mittainen.

– Mittarit tulevat meille alihankkijalta, joka käyttää komponentteja, joissa on ilmennyt saatavuusongelmia. Siksi energiamittareiden toimitusajoissa on tullut viiveitä, kertoo Savon Voiman liiketoimintajohtaja Juha Räsänen.

Räsäsen mukaan on vaikea löytää korvaavaa komponenttitoimittajaa, jolla olisi myös tarpeeksi kapasiteettia tehdä isoja komponenttimääriä. Räsäsen mukaan kysyntä myös kasvaa niillä komponenttivalmistajilla, jotka pystyvät pitämään tuotantoa yllä.

Puhelimia ja tietokoneita löytyy kaupoista

Myös Savon yrittäjien yhdistykselle on tullut tietoon, että koronavirus on haitannut savolaisten elektroniikka- ja metallialan yritysten toimintaa, kertoo yhdistyksen puheenjohtaja Tarja Arbélius.

– Olemme samalla viivalla kuin kaikki muutkin Suomen yritykset. Koko Suomi on nyt epätavallisessa tilanteessa, Arbélius sanoo.

Puhelimia ja tietokoneita löytyy kaupoista normaalisti, kerrotaan Kuopion ja Joensuun Gigantista ja Powerista. Isot elektroniikkaliikkeet tilaavat tuotteita keskusvarastoihin kuukausia etukäteen, joten muutaman viikon jatkunut tehdassulku ei ainakaan vielä näy kauppojen hyllyillä.

Jos tehtaiden sulku jatkuu, se voi näkyä liikkeiden valikoimissa kesällä tai syksyllä.

Lue lisää:

Lue uusimmat tiedot koronavirustilanteesta

Koronavirus voi tuoda aukkoja kaupan hyllyille jo keväällä – kauppaketjun Kiina-yksikön johtaja ratkoo pulmia Suomesta, sillä kotiin ei ole menemistä

Syksyn kausituotteet voivat olla vaarassa koronaviruksen takia – Kiinan pysähtyminen näkyy kaupoissa viiveellä