Käsidesit ja hengityssuojat katoavat nyt kauppojen ja apteekkien hyllyltä vikkelään. Hengityssuojien osalta myydään paikoin jopa ei-oota.

Tuotteiden kysyntään ovat vaikuttaneet uudet uutiset koronaviruksesta, kuten eilen keskiviikkona Helsingissä todettu tartunta.

– Käsidesin kysyntä on kasvanut eilisestä monikymmenkertaiseksi. Samalla tavalla on tapahtunut viimeksi sikainfluenssa-aallon yhteydessä, kertoo lääke- ja terveysalan tukkuliike Medifonin toimitusjohtaja Mika Flink.

Myös lääketukku Oriolalla on havaittu, että käsidesiä menee nyt paljon normaalia enemmän. Oriolan viestintäjohtajan Tuula Lehdon mukaan siitä ei kuitenkaan ole pelkoa, että käsidesi loppuisi Suomesta kokonaan.

– Tuotetta on hyvin varastoissa ja sitä kuitenkin valmistetaan Suomessa, Lehto sanoo.

Käsidesiä on nyt tarjolla monissa paikoissa. Esimerkiksi silmälasiliike Helsingin Katse pyytää asiakkaitaan desifioimaan kätensä ennen silmälasien sovitusta.

Hengityssuojien osalta tilanne on vaikeampi: tuotteet ovat loppumassa tai jo loppuneet kauppojen ja apteekkien hyllyiltä eikä uusia ole välttämättä ihan heti saatavilla.

Esimerkiksi Yliopiston Apteekeista hengityssuojia ei enää saa. Myös apteekkiketju Tamron varastot ovat lähes tyhjät.

Hyllyt tyhjenevät nopeasti, jos yksi asiakas ostaa kerralla ison satsin.

Ostopäällikkö Tomi Toivonen K-Rauta Lanternasta Helsingistä kertoo havainneensa, että hengityssuojia menee paljon sellaisille asiakkaille, jotka lähettävät ne eteenpäin esimerkiksi Kiinaan.

Hengityssuojia ei ole tällä hetkellä kaikissa tukkuliikkeissäkään. Esimerkiksi Oriolaan saadaan seuraavan kerran lisää hengityssuojia vasta huhtikuun alussa.

Käsidesin ja hengityssuojien lisäksi flunssa-aaltoon tai koronavirukseen varustautuminen näkyy myös sinkkiasetaattisuihkeiden kysynnän kasvuna. Näin kerrotaan ainakin Medifonilta.

Terveydenhuollon tuotteita valmistavalta ja myyvältä Abenalta puolestaan kysytään nyt myös suojapukuja terveyskeskuksiin ja sairaaloihin.

Ruuan hamstraamista ei toistaiseksi ole havaittu

Niin pitkälle koronavirukseen varustautuminen ei ole mennyt, että suomalaiset olisivat ryhtyneet hamstraamaan elintarvikkeita kaappeihinsa.

Näin todetaan ainakin pääkaupunkiseudun päivittäistavarakaupoista.

Espoon Olarin Prismaa johtava Juha Itkonen sanoo, että joissain tuotteissa, kuten vessapaperissa, on ollut viime päivinä saatavuusongelmaa, mutta se ei ole johtunut hamstrauksesta.

Myyrmäen Citymarketin myymäläpäällikkö Krista Hellsten kuvailee asiakkaiden olevan rauhallisia.

Myöskään Lidlin liikkeissä ei ole havaittu ylenpalttista hamstrausta.