PS-Nuorten toisen varapuheenjohtajan paikalta eronnut Toni Jalonen jatkaa ainakin toistaiseksi sekä PS-Nuorten että emopuolue perussuomalaisten jäsenenä.
– Olen menossa lauantain kokoukseen äänestämään, joten sitä ennen en ainakaan eroa järjestöstä. Puolueen jäsenyyden kohdalla odotan puoluehallituksen päätöstä, ja saa nähdä, vaikuttaako luottamustehtävistä vapaaehtoisesti luopuminen heidän päätökseensä, Jalonen viestitti STT:lle tekstiviestillä.
Jalonen erosi tiistaina toisen varapuheenjohtajan paikalta fasistipuheistaan nousseen kohun vuoksi.
PS-Nuorten kokouksessa on lauantaina esillä sääntömuutos, joka muun muassa rajaisi PS-Nuorten äänivaltaisen jäsenyyden vain puolueen jäsenille. Perussuomalaiset on uhannut, että jos sääntömuutosta ei tehdä, puolue voi katkaista yhteistyön järjestön kanssa.
Selvityspyyntö "muutamille henkilöille"
Nuorisojärjestön toiminta nousi alkuviikosta tapetille Jalosen esittämien fasistikommenttien takia.
Jalonen kertoi viikonloppuna Virossa pitämässään puheessa olevansa fasisti. Hän kommentoi maanantaina STT:lle, ettei aio perääntyä lausunnostaan. Jalonen sanoi identifioituvansa fasistiksi "siinä mielessä, miten sen itse kokee".
Perussuomalaiset on pyytänyt Jaloselta ja muutamilta muilta henkilöiltä fasistipuheiden vuoksi selvitystä, jonka perusteella puoluehallitus myöhemmin päättää, voivatko he jatkaa puolueen jäseninä vai eivät. Jalosen lisäksi myös PS-Nuorten 3. varapuheenjohtaja Tomer Souranto erosi keskiviikkona tehtävästään.
Perussuomalaisten puoluesihteeri Simo Grönroos sanoi STT:lle, etteivät nuorisojärjestön puheenjohtajuuskuviot sinänsä liity puolueen selvityspyyntöön ja jäsenyysprosessiin millään tavalla.
– Aina jos havaitaan puolueen sääntöjen vastaista toimintaa, niin puolue sitten lähettää selvityspyyntöjä ihan normaalisti.
Grönroos ei halunnut täsmentää, kuinka monelle selvityspyyntö tarkalleen nyt on lähtenyt. Kyse on muutamista henkilöistä, hän sanoi. Perussuomalaisten puoluehallitus on ollut koolla vasta äskettäin, joten seuraavaan kokoukseen lienee aikaa muutama viikko, hän arvioi.
Perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon mukaan puolueessa ei suvaita fasismia tai natsismia.
Lue myös:
Fasismipuheilla kohauttanut PS-nuorten varapuheenjohtaja Toni Jalonen eroaa tehtävästään
Halla-aho fasismikohun keskelle joutuneesta nuorisojärjestöstä: "On sietämätöntä, että puolueesta erotetut voivat jatkaa toimintaansa"
Fasistiksi itseään kutsunut Toni Jalonen erotetaan perussuomalaisista – Halla-aho ei hyväksy puolueen nuorisojärjestön toimintaa