Maailman terveysjärjestön WHO:n johtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus varoittaa uuden koronaviruksen olevan hyvin vakava uhka maailmalle.
Ghebreyesus otti asiaan kantaa kokouksessa, jossa pohditaan keinoja koronaviruksen leviämisen estämiseksi.
– Tärkeintä on pysäyttää viruksen leviäminen ja pelastaa ihmishenkiä, Ghebreyesus tähdensi.
Taudin lyömiseksi tarvitaan hänen mukaansa tietojen avointa ja tasapuolista jakamista.
Genevessä on tiistaina ja keskiviikkona koolla noin 400 asiantuntijaa. Tarkoitus on muun muassa pohtia viruksen tarttumistapoja ja mahdollisia rokotteita.
Koronaviruksen tiedetään tarttuneen yli 42 000 ihmiseen ja aiheuttaneen Kiinassa yli 1 000 kuolemaa. Tartuntoja on todettu noin 25 maassa.
Presidentti Xi vieraili sairaalassa hengityssuoja kasvoillaan
Koronaviruksen uskotaan lähteneen leviämään Wuhanin kaupungissa Hubeissa sijaitsevalta torilta, jolla oli myynnissä villieläimiä.
Kiina on päätynyt eristämään kokonaisia kaupunkeja taistelussa viruksen leviämisen estämiseksi. Tuoreimpia toimia ovat Wuhanin kaupunkiin määrätyt liikkumisrajoitukset. Niiden mukaan kuumetta potevat ihmiset saavat mennä vain oman alueensa sairaalaan. Tarkkailua tarvitsevien keuhkokuumepotilaiden on pysyttävä klinikoilla tai muissa heille osoitetuissa paikoissa.
Presidentti Xi Jinping on tehnyt poikkeuksellisen eleen ja vieraillut pekingiläisessä sairaalassa, jossa hoidetaan koronavirukselle altistuneita potilaita. Vierailullaan hengityssuojaa käyttänyt Xi kehotti päättäväisempiin toimiin viruksen kukistamiseksi, kirjoitti Britannian yleisradioyhtiö BBC.
Xi on pitänyt tähän mennessä matalaa profiilia, vaikka virustilanne on vaikeutunut.
Koronaviruksen rokote eläinkokeissa Britanniassa ja Kiinassa
Brittiläinen tutkijaryhmä on aloittanut uuden koronaviruksen vastaisen rokotteen eläinkokeet. Lontoon Imperial Collegen tutkijat kertovat, että heidän tavoitteenaan on löytää tämän vuoden loppuun mennessä tehokas keino pysäyttää Wuhanin viruksen leviäminen.
– Olemme juuri aloittaneet rokotteen testaamisen hiirillä, kertoi tutkija Paul McKay.
Tiedemiehet ympäri maailmaa yrittävät nyt kehittää kiireellä keinon uuden koronaviruksen taltuttamiseksi. Toivoa tähän antaa se, että aiemmat koronavirukset, kuten sars, on saatu pysäytettyä.
Kiinassa on Shanghain yliopistossa ruiskutettu uuden koronaviruksen koerokotetta hiirin, ilmoitti Kiina uutistoimisto Xinhua. Kiinassa ei tosin ole vahvistettu virallisesti tietoa rokotteen alustavista testeistä.
Rokotteiden kehittäminen uusiin viruksin kestää yleensä pitkään, jopa vuosia. Imperial Collegen tutkijat kuitenkin toivovat, että sars-viruksen parissa liki kaksi vuosikymmentä sitten tehty tutkimus nopeuttaa rokotteen kehittämistä tällä kertaa.
Lue lisää
Kiinassa tyytymättömyys maan johtoa kohtaan kasvaa – syytöksiä viruskatastrofista, vaatimukset sananvapaudesta kasvavat
Kiinan viranomaiset kertovat yli sadasta uudesta koronaviruskuolemasta – virukseen on kuollut yhteensä yli tuhat ihmistä
Kiina esittää avointa, mutta pimittää tietoa koronaviruksesta: "Sitä ei tulla näyttämään, millaisissa oloissa ihmiset sairastavat", sanoo Ylen entinen kirjeenvaihtaja
Koronaviruksen takia eristetyssä Wuhanissa vallitsee "sotatila" – Varapääministeri: "Rintamakarkurit naulitaan historiallisen häpeän pylvääseen"
Lähteet BBC:lle: Kiinan hallitus puuttui uutiseen sankarilääkärin kuolemasta, minkä jälkeen media muutti raportointiaan
Wuhanin keskussairaala: Koronaviruksesta ensimmäisten joukossa varoittanut kiinalaislääkäri on kuollut – tiedot kuolemasta kumottiin jo kerran