Kiinassa leviävä uusi koronavirus on vaatinut maassa jo 908 kuolonuhria. Viranomaiset kertovat, että eilisen jälkeen Kiinassa on kuollut virukseen 97 ihmistä. Valtaosa kuolleista, 91 ihmistä, on kuollut viruksen levinneisyyden ydinalueella Hubein maakunnassa.
Virukseen on jälleen kuollut enemmän ihmisiä kuin kertaakaan taudin puhkeamisen jälkeen. Lukumäärä on ylittynyt nyt kolmena päivänä peräkkäin.
Manner-Kiinassa on todettu sunnuntain jälkeen yli 3 000 uutta tartuntaa. Näistä reilut 2 600 on todettu Hubein maakunnassa. Kiinassa on vahvistettu nyt yhteensä reilut 40 100 tartuntatapausta.
Paikalliset viranomaiset kertoivat tuoreet luvut tilannepäivityksessään varhain maanantaina Suomen aikaa.
Kuolonuhrien määrä on miltei tuplaantunut keskiviikon luvuista. Keskiviikkoon mennessä virukseen oli kuollut Kiinassa 490 ihmistä.
Maailman terveysjärjestö WHO arvioi vielä lauantaina, että Kiinan ilmoittamat lukumäärät tartuntatapauksista olisivat tasaantumassa. Järjestö varoitti samalla, että on liian aikaista todeta, onko virus saavuttanut jo huippunsa.
WHO on julistanut koronaviruksen kansainväliseksi terveysuhaksi. Sunnuntaina kerrottiin, että koronavirukseen on kuollut enemmän ihmisiä kuin sars-virukseen kuoli maailmanlaajuisesti vuosituhannen alussa. Sarsiin kuoli maailmanlaajuisesti 774 ihmistä vuosina 2002–2003.
WHO lähetti sunnuntai-iltana asiantuntijaryhmän tutkimaan virusepidemiaa Kiinaan. WHO sai Kiinan valtiolta luvan tammikuun lopussa asiantuntijoiden lähettämiseen maahan.
Ensimmäiset tiedot ennestään tuntemattomasta koronaviruksesta saatiin Hubeissa sijaitsevasta Wuhanin miljoonakaupungista joulukuun lopulla. Viruksen uskotaan lähteneen leviämään Wuhanin torilta, jolla oli myynnissä villieläimiä.
Lue lisää:
Tuhannet risteilyalukselle eristetyt ihmiset pääsivät vapauteen – henkilökunnalla ei ollut koronavirusta
Koronavirukseen on nyt kuollut enemmän ihmisiä kuin sarsiin kuoli maailmanlaajuisesti vuosituhannen alussa
Koronavirustartuntoja tulee koko ajan lisää, samoin kuolleiden määrä nousee