Kansanedustaja Juha Mäenpään (ps.) vieraslajilausuntoasia ja syytteeseen asettaminen eteni tänään perjantaina eduskunnan perustuslakivaliokunnan käsittelyyn.
Perustuslakivaliokunta päätti kuulla valtakunnansyyttäjää perjantaina 14. helmikuuta ja seuraavalla viikolla varataan kansanedustaja Juha Mäenpäälle mahdollisuus tulla kuultavaksi.
24. helmikuuta alkavalla viikolla perustuslakivaliokunta kuulee asiassa rikosoikeuden, sananvapauden ja perustuslain asiantuntijoita.
Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä (sd.) arvelee, että eduskunta saa asian käsittelyynsä maaliskuussa.
Eduskunnassa ei keskusteltu
Mäenpään syytteeseen asettaminen oli esillä eduskunnassa eilen torstaina. Se eteni kuitenkin perustuslakivaliokuntaan ilman keskustelua. Yksikään kansanedustaja ei pyytänyt puheenvuoroa.
Keskustan eduskuntaryhmän eteläpohjalaisen puheenjohtaja Antti Kurvisen mukaan eduskuntaryhmät päätyivät siihen, että on viisainta antaa perustuslakivaliokunnan ensin tutkia monimutkainen oikeusasia.
– Keskustelimme, että tässä vaiheessa on oikeastaan mahdotonta käydä mitään järkevää keskustelua oikeudellisesta asiasta, Kurvinen sanoo.
Kurvinen muistuttaa, että kyse on juridiikasta, rikosasiasta ja yhden yksittäisen ihmisen oikeusturvasta ja asemasta. Hän uskoo, että keskustelua syntyy sitten, kun perustuslakivaliokunta on työntä tehnyt.
– Silloin minkään populistisen ja puoluepoliittisen rääpimisen paikka ei ole. Mielestäni kansanedustajat toimivat eilen järkevästi ja fiksusti kun eivät lähteneet riepotteluun.
Perustuslakivaliokunnasta eduskuntaan
Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen pyysi tammikuussa eduskunnalta suostumusta asettaa ilmajokelaiskansanedustaja syytteeseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Syyte toteutuu, jos viisi kuudesosaa edustajista on sitä mieltä.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho on ilmoittanut, että puolue estää Mäenpään syytteennoston.
Lisää aiheesta:
Valtakunnansyyttäjä pyytää eduskunnalta lupaa asettaa perussuomalaisten Juha Mäenpää syytteeseen – Jussi Halla-aho: Tulemme estämään syyteoikeuden
Perussuomalaisten Juha Mäenpää poliisikuulusteluissa: En ole vastuussa siitä, miten sanani käsitetään – Kieltäytyi 9 kertaa kommentoimasta