ROVANIEMI Rovaniemen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Liisa Ansala (kesk.) saa tukea keskustan kunnallisjärjestöltä. Keskustan Rovaniemen kunnallisjärjestö käsitteli Ansalan kohuttua kokouspalkkioasiaa torstaina.
Kokous päätti yksimielisesti, että Liisa Ansalan kokouspalkkioissa on noudatettu lakeja ja Rovaniemen kaupungin hallintosääntöä. Ansala nostiviime vuonna yli 10 000 euroa kokouspalkkioita Rovaniemen kaupunginhallituksen päätoimisena puheenjohtajana kuukausipalkkansa ohella.
Lisäksi kunnallisjärjestö toteaa, että Ansala on toiminut myös moraalisesti moitteettomalla tavalla ja Ansalalla on kunnallisjärjestön täysi luottamus toimia kaupunginhallituksen puheenjohtajana.
Kunnallisjärjestön mukaan se ei käsittele asiaa tämän enempää.
Kunnallisjärjestön julkilausuma on toisenlainen, kuin kunnallisjärjestön puheenjohtaja Maarit Simoskan (kesk.) lausunto kaksi viikkoa sitten. Tuolloin Simoska piti Ansalan toimintaa moraalittomana.
Ansalan kokouspalkkioiden nostaminen tuli yllätyksenä joillekin Rovaniemen kuntapäättäjille joulukuussa, vaikka asiaa on käsitelty valtuustossa kaksi kertaa. Valtuusto on sittemmin muuttanut hallintosääntöä niin, että kaupunginhallituksen päätoiminen puheenjohta ei saa kokouspalkkioita lainkaan.
Nyt puhuu kohun keskelle joutunut Liisa Ansala: Eroni olisi kohtuuton
Rovaniemen ykköspoliitikon kokouspalkkiot nostivat porun – "Liisan pitää tehdä omat johtopäätöksensä"
Rovaniemen ykköspoliitikko Liisa Ansala nosti 10 000 euroa kokouspalkkioita 5000 euron palkan päälle – valtuusto tukki porsaanreiän nopeasti