Porilainen entinen kansanedustaja Ari Jalonen pysyy sinisten riveissä muiden puolueiden kosiskelusta huolimatta. Hän sanoo, että usea puolue on ollut häneen yhteydessä.
Yksi sinisten perustajista Simon Elo jätti puolueen syksyllä ja ilmoitti äskettäin liittyvänsä kokoomukseen.
Simon Elo on ollut viimeiset puoli vuotta sitoutumaton. Vielä viime vaalikaudella hän oli sinisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja. Ari Jalonen ei lähde ruotimaan Elon lähtöä kokoomukseen.
– Jokainen tekee itse omat arvionsa omasta toiminnastaan ja linjastaan. Hän teki pitkään pohdintatyötä. Kaikki kunnia sille.
Ari Jalonen oli puolestaan itse viime eduskuntavaaleissa kokoomuksen listalla sitoutumattomana. Ensi vuoden kuntavaaleissa hän sanoo olevansa sinisten listalla, eikä puolueen vaihto ole mielessä.
– Olen vankasti sininen ja meillä on hyvät kuviot ympäri Suomea. Tietysti olemme pieni puolue, mutta kun asia ja sanoma ovat hyviä, siemen kasvaa myöhemmin, kun saadaan ääntä ja oikeaa viestiä tulemaan esille.
Lue lisää:
Sinisten entinen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo siirtyy kokoomukseen: "Tässä on tilanteet muuttuneet"
Sinisten kansanedustaja Ari Jalonen kokoomuksen vaalilistalle ennennäkemättömällä järjestelyllä