Rovaniemeläinen Pekka Jääskö on aloittamassa yövuoroa työpaikallaan Zibon kaupungissa, edessä on 12 tunnin työvuoro maanpuhdistustehtävässä.
Jääskö kertoi viime viikolla, että kiinalaishotelli, jossa he asuvat, on suljettu koronaviruksen vuoksi. Hotellissa asuu neljä työntekijää Rovaniemeltä, yksi Torniosta ja yksi Joensuusta. Zibon kaupunki oli viime viikolla hiljainen, mutta tänään vieläkin aavemaisempi.
– Se on konkreettisin, että meillä alkaa hieman ruokahuolto kärsiä. Kaupat ovat pääasiassa kiinni. Olemme joutuneet etsimään uusia kauppoja, kun niitä on suljettu, se on vielä sellainen konkreettinen asia tähän.
Koronaviruksen alkulähde on tiettävästi Wuhanin kaupunki Hubein maakunnassa Kiinassa. Zibo, missä suomalaiset työskentelevät sijaitsee tuhannen kilometrin päässä.
– Kaikkien työntekijöiden kuumeet mitataan edelleen, se tapahtuu hotellilta lähtiessä ja työpaikalle tullessa.
Hotellissa on ollut ainakin yksi karanteenissa
Suomalaisille kerrottiin viikonloppuna, että hotellissa on yksi kiinalaishenkilö, joka on saapunut Wuhanin alueelta. Hän oli karanteenissa hotellissa ja eristettynä oli kokonainen kerros hotellista.
– Ilmoitus saatiin vasta viikonloppuna, että Wuhanista saapunut kiinalainen on hotellissa. Vähän myöhemmin ilmoitettiin, että hänet on määrätty kuumeen vuoksi terveysviranomaisten toimesta karanteeniin. En tiedä onko hän päässyt pois, mutta hänelle oli varattu karanteenin takia koko kerros, kertoo Jääskö työpaikaltaan Zibosta.
Koronaviruksen ja karanteenin yhteys selvisi suomalaisille nopeasti, mutta siitä ei tiedotettu, oliko hänellä koronavirustartunta.
Olo on hämmentynyt
Koko tilanne on tuntunut kuuden hengen suomalaisporukasta epätodelliselta.
– Vähän on hämmentynyt olo, kun uutisissa sanotaan, että kansalaisia ympäri maailmaa kotiutetaan ja evakuoidaan. Me pojat vaan ollaan täällä, toteaa Jääskö ensin vakavana, mutta naurahtaa sen jälkeen ja rauhoittelee, että mitään erikoisempaa hätää heillä ei ole.
Kiinalaisviranomaisten tiedotus on tehokasta
Suomalaistyöntekijöiden kiinalaisiin matkapuhelinliittymiin ponnahtaa useita kertoja päivässä viestejä koronaviruksesta, suojautumisesta ja muista viranomaistiedotteista. Kiinalaisilla ja ulkomaisilla TV-kanavilla koronavirus on ollut koko ajan yksi ykkösuutisista. Perustiedotus Kiinassa on hyvällä tolalla, vakuuttaa Pekka Jääskö.
– Olemme kääntäneet Kiinan kielellä saapuneita tekstiviestejä, joissa kehotetaan käyttämään maskisuojia ja välttämään yleisiä paikkoja. Näitä ja muita virukseen liittyvä turvatoimenpiteitä koskevia viestejä saadaan koko ajan.
Matka kotiin pitäisi olla järjestyksessä
Zibon kaupungissa työskenteleville suomalaisille on järjestynyt paluulennot kotimaahan ja ensimmäiset lähtevät jo keskiviikkona. Pekka Jääsköllä ja hänen työkaverillaan pitäisi olla lento viikon päästä, mutta yllätyksiä voi olla odotettavissa.
– Kovin ollaan skeptisiä, että onko 10. päivä lähtö. Meillä on kiinalaisen lentoyhtiön lennot Shanghaista, saa nähdä kuinka käy, mutta sen näkee sitten ja niillä mennään, mitä tässä on nyt. Muutamalla kaverilla on lennot Finnairilla ja toiminta on ollut erittäin hyvää.
Huhut viruksen alkuperästä pyörivät villinä
Koronaviruksen alkulähteestä on liikkunut useita teorioita, ja huhumylly on jauhanut tiiviisti myös kiinalaisten keskuudessa. Ilmassa on toinen toistaan erikoisempia käsityksiä, kuinka ja miten koronavirus on saanut alkunsa.
– Olemme keskustelleet paikallisten yhteistyökumppaneiden kanssa ja kyllä hekin ovat hieman ihmeissään. Paljon salaliittoteorioita on ilmassa, että virus olisikin lähtöisin laboratoriosta eikä eläintorilta, miettii Jääskö.
Suomalaisilla on tarkoitus palata jatkamaan töitään Ziboon. Ajankohta on kuitenkin riippuvainen siitä, koska koronavirus ja sen eteneminen saadaan kuriin. Paluu töiden pariin voi viedä aikaa.
– Mielellään tullaan tänne takaisinkin, mutta se on sitten korkeimman kädessä. Nyt pidetään ”fabriikkia” yllä muutamia päiviä ja tullaan sitten pois, koti-Suomeen, päättää Pekka Jääskö.
Kello on Kiinassa 17. Se tietää Jääskölle töiden alkua ja päivävuorolaisten vapautumista lepäämään.