Suomen ensimmäisen koronavirustapauksen varmistuminen ei ole aiheuttanut muutoksia terveyskeskusten arkeen Helsingissä, Espoossa tai Vantaalla.
– Helsingin osalta normaali varautumisemme kattaa erilaisten tarttuvien tautien ennakoinnin ja hoidon ja toki meillä on olemassa myös pandemiasuunnitelma, jos sellaiseksi tilanne jostain syystä kehittyisi, kertoo Helsingin terveysasemien johtajalääkäri Timo Lukkarinen.
Vantaalla tilanne on vastaavanlainen, kertoo tartuntataudeista vastaava lääkäri Kirsi Valtonen Vantaan tartuntatauti- ja hygieniayksiköstä.
– Toimimme THL:n ja Husin ohjeiden mukaisesti. Terveyasemien ja puhelinpalvelun henkilöstöä on ohjeistettu toimimaan näiden ohjeiden mukaan ja lisäksi on annettu erillistä ohjeistusta henkilökunnan suojautumisesta terveysasemalla, mikäli potilas hakeutuisi suoraan sinne.
Näin toimitaan myös Espoossa. Espoon terveyspalvelujohtaja Sanna Svahn muistuttaa, että ensisijaisesti influenssaoireisiin tulisi hakea apua puhelimitse, ei saapumalla terveyskeskukseen.
– Ensin olisi hyvä soittaa terveysasemalle, jos tulee tällainen korkeakuumeinen infektio. Että ei lähdettäisi liikkeelle sieltä kotoa, koska sillä tavalla nämä infektiot tarttuu, pisaralevitteisesti kun yskitään samoissa huoneissa.
Svahn ja Valtonen myös muistuttavat paljon huomiota saaneen koronaviruksen mittakaavasta.
– Tavallinen influenssa on tällä hetkellä paljon isompi riesa kuin korona, Svahn sanoo.
– Tavallisen influenssan seurauksiin kuolee Suomessa vuosittain tuhannen molemmin puolin. Jos Kiinan kokoisessa maassa on tähän mennessä kuollut alle 200 koronaan, tämä laittaa asian aika hyvin mittakaavaan, sanoo Valtonen.