Kiinalaisryhmien tutustumismatkoja Hämeen kouluihin on jouduttu perumaan koronavirusepidemian vuoksi. Viime viikolla kiinalaisten opiskelijoiden Forssan kouluihin suunniteltu kouluvierailu peruttiin.

Nyt myös ensi viikolle suunniteltu vierailu Hämeenlinnaan ja Kaurialan kouluun peruuntuu. Kaurialan koulun rehtori Pekka Saros kertoo, että tapaaminen peruttiin kiinalaisten toimesta, mutta koulukaan ei halunnut ottaa asian suhteen riskiä.

– Keskustelin aiheesta kaupungin terveysviranomaisten kanssa ja varsinaista kieltoa vierailulle ei annettu.

– Asian suhteen ei kuitenkaan haluttu ottaa tarpeettomia riskejä, jos jotain olisikin sattunut. Vierailut järjestyvät sitten, kun tilanne rauhoittuu, toteaa Saros.

Kiinassa on tehty päätös, että koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi kaikki Kiinasta tehtävät ryhmämatkat perutaan.