Saariselän matkailukeskuksessa Inarin kunnassa on torstaina keskipäivän aikaan rauhallista. Päivä on valjennut kylässä ja ihmiset kiirehtineet töihinsä ihan samaan tapaan kuin ennenkin.

Suomen ensimmäinen, keskiviikkoiltana varmistunut koronavirustartunta ei herätä ihmisissä huolta, vaikka tautiin sairastunut 32-vuotias kiinalaisnainen olikin muutaman päivän ajan lomaillut nimenomaan Saariselän alueella.

Saariselkäläinen Pauliina Ruotsala kertoo, että kylällä toki puhutaan tapauksesta, mutta minkäänlaista hysteriaa ei sen puitteissa ole ollut ilmassa.

– Toki täällä jonkin verran puhutaan asiasta, mutta ei se ole normaaliin arkeen vaikuttanut millään tavalla.

Ruotsala on haastatteluhetkellä matkalla kauppaan. Hän ei pelkää liikkua paikoissa, joissa myös turistit pääsääntöisesti liikkuvat.

– Ei minua pelota, taudin ei pitäisi aiheuttaa mitään suurta vaaraa perusterveelle ihmiselle. Olen töissä pienellä paikallisella grillillä, ja sielläkin käy kiinalaisia. En panikoi sen takia.

Inarin kunta arvioi, että sen alueella matkusti tammikuussa noin 4 800 kiinalaista. Kiinalaisten osuus seudun kokonaismatkailijamäärästä on kuitenkin pieni.

Vantaalainen Tarja Risulainen saapui Saariselälle lomailemaan viime lauantaina. Hänellä ei käynyt mielessäkään muuttaa matkasuunnitelmiaan koronavirusepäilyjen vuoksi.

Risulainen työskentelee itse sairaanhoitoalalla ja tuntee riskit.

– Minusta ei ole mitään syytä paniikkiin. Jos ihmisten kanssa on tavallisessa kontaktissa ja muistaa pitää huolta hyvästä käsihygieniasta, on tartuntariski hyvin pieni.

– Mutta ei jokaista ihmistä tarvitse tietenkään tässä tilanteessa mennä halaamaan, Risulainen lisää.

Myös kiinalainen Hekan lomailee parhaillaan Saariselällä. Hän on pohjoisessa liikkeellä suuremman seurueen kanssa.

Uutinen Suomessa vahvistetusta koronavirustartunnasta kiiri matkalaisten korviin jo keskiviikkona. Ryhmä ei pelkää matkustaa samalla seudulla kuin koronavirukseen sairastunut kiinalaisnainen, vaikka tilanne kotimaassa onkin vakava.

– Olemme luottavaisia sen suhteen, että tilanne paranee. Kiinassa ihmiset käyttävät tällä hetkellä paljon hengityssuojaimia ja välttävät suuria ihmisjoukkoja.

Seurue on kuitenkin joutunut muuttamaan lomasuunnitelmiaan Kiinan tilanteen takia.

– Lomamme kestää suunniteltua kauemmin, päätös on tullut Kiinan viranomaisilta. Jatkamme Saariselän jälkeen toiseen maahan ja palaamme Kiinaan vasta myöhemmin.

Myös Rovaniemellä Lapin keskussairaalassa tunnelma on torstaina rauhallinen. Sairaalassa asioivia ihmisiä ei pelota, vaikka koronavirukseen sairastunut kiinalaisnainen on hoidossa samassa talossa.

– Ei minua pelota. Minä asun syrjäkylillä ja yritän olla mahdollisimman vähän täällä kaupungissa, Narkauksesta tuleva Tarja Pukema sanoo.

Kaupungissa asioidessaan Pukema on kuitenkin huomannut koronavirustilanteen vaikutuksen.

– Minun on pitänyt pestä kädet sekä terveysasemalla että täällä keskussairaalan puolella. Myös apteekissa piti käyttää desinfiointiainetta. Se pisti vähän huolettamaan, Pukema kertoo.

Muoniolaista Orvo Öhmania ei koronavirus pelota. Hän luottaa asiantuntijoiden tietoihin ja ohjeisiin.

– Ei se minua ole säikäyttänyt. Minä olen ajatellut, että siinä on aika paljon hysteriaa matkassa. Niinhän ne lääkäritkin sanovat, että ei se niin hetkessä tartu.

Kohu on kuitenkin saanut myös hänet varovaisemmaksi.

– Meidän seudullamme Muoniossa ei kiinalaisia näy paljoakaan, mutta olen ollut nyt pari yötä Rovaniemellä hotellissa, joka oli täynnä kiinalaisia turisteja. Tietysti vähän täytyy varoa, Öhman pohtii.

Lappilaiset tuntuvat luottavan asiassa suomalaisiin viranomaisiin. Tilanteesta on myös tiedotettu hyvin, lisää narkauslainen Tarja Pukema.

– Aamulla kun aukaisin radion, niin infektioylilääkäri Markku Broas oli heti äänessä siellä. Minulle on tullut se tunne, että asiaan eteen tehdään oikeasti paljon.

Samalla linjalla on myös keskussairaalan aulan läpi kiiruhtava Lapin ammattikorkeakoulun hoitotyön opettaja Anna-Leena Nousiainen.

– Täällä Lapin keskussairaalassa on hyvät asiantuntijat. Tilanteesta on tiedotettu hyvin ja avoimesti. Kun heitä kuuntelee, niin huomaa, että turha lietsonta ja pelko on täysin tarpeetonta, Nousiainen pohtii.

Tieto koronavirustartunnasta Lapissa ei ole muuttanut myöskään hänen arkielämäänsä.

– En ole ostanut esimerkiksi käsidesiä, vaan jatkan edelleen sitä hygieniaa, mihin olen tottunut. Ihan samaa rataa mennään kuin ennenkin.

Lapin keskussairaala järjestää torstai-iltana kello 18 tiedotustilaisuuden koronavirustapauksesta. Yle näyttää tilaisuuden suorana Areenassa ja tässä artikkelissa.

Lue myös:

Koronavirukselle mahdollisesti altistuneita Suomessa jo 24 – altistuneiden mahdollisesta karanteenista päätetään vielä tänään

Koronavirukselle altistuneet voivat jatkaa normaalia elämää, arvioidaan Ivalon terveyskeskuksesta

Wuhanista tulevien kiinalaismatkustajien määrä ei tarkkaan Visit Rovaniemen tiedossa – toimitusjohtaja: "Tämä osuu pahimpaan hetkeen Lapin matkailun osalta"

Koronavirus ei elä paketeissa – Kiinasta tavaraa tilanneella ei hätää

Finnair poisti varausjärjestelmästään lennot koko Manner-Kiinaan helmi–maaliskuulta

Venäjä sulkee Kiinan-rajansa koronaviruksen takia, Italia eristi tuhansia risteilyalukselle – kuolonuhreja Kiinassa jo 170

Suomen ensimmäinen koronavirustartunta varmistui, THL: Tapaus valitettava, mutta ei odottamaton