Lapissa paljastui tiistaina toinen koronavirusepäily. Kiinalainen, Wuhanin alueelta Lappiin matkustanut 32-vuotias nainen tuli Lapin keskussairaalaan hengitystieinfektion vuoksi. Perjantaina Ivalon terveyskeskuksessa eristettiin kaksi kiinalaismatkailijaa aiheettomaksi osoittautuneen koronavirusepäilyn vuoksi.
Kysyimme ihmisiltä, pelottaako koronaviruksen tautiuhka ja mitä he tilanteesta ajattelevat.
Lue tästä, minkälaisiin toimiin Suomessa ryhdytään jos epäily osoittautuu aiheelliseksi:
Viruksen kantajan kulkureitit kartoitetaan bussimatkan tarkkuudella – Koronan takia ei tarvitse pelätä kauppakeskukseen astelemista
Eero Muotka, Rovaniemi.
– On se tietenkin vakavaa, mutta matkustuskielto tuntuu äkkiseltään liian voimakkaalta. Ei pelota, mutta harmittaa, kun ryhmämatkoja on peruttu. Siinä on isot tulonmenetykset joillekin. Nopeasti laskettuna noin 2500 euron menetykset on kärsitty siinä matkailuyrityksessä, jossa itse olen mukana.
Tarja Lahtinen, Espoo
– En todellakaan pelkää, enkä väistele kiinalaisia vaan moikkaan ja juttelen. Tulin junalla Helsingistä ja juttelin taiwanilaisten kanssa. Juna oli täynnä aasialaisia ja minusta se on hieno asia, että tulevat tänne. Jos se tauti tänne eksyy niin sitten se eksyy, sille ei voi mitään. Hyvä, että Kiina toimii. Se on kuitenkin hyvä, että ryhtyvät toimenpiteisiin, ja ettei piilotella vaan toimitaan avoimesti. Tietysti kaikki toimet leviämisen estämiseksi on hyvä asia.
Edmond Lai ja Kisto Law, Hongkong
– Juuri nyt yritämme ostaa kasvosuojia. Tilanne Kiinassa on kamala, koronavirusta on juuri nyt kaikkialla. Me vain yritämme pitää kädet puhtaina ja suojautua virukselta, sanoo Edmond Lai Hongkongista.
– Tilanne Kiinassa on vakava, koska koko kuukauden tapaukset ovat vain lisääntyneet, joka päivä. Se on hieman pelottavaa, varsinkin vanhemmilleni, koska on pulaa kasvosuojuksista, lisää Kisto Law.
Zhang Yi, Peking, Kiina
– Kyllä monet ovat huolissaan, koska asia on uusi. Tietoa on kuitenkin runsaasti tarjolla esimerkiksi tv:ssä ja internetissä. Uskon, että kun aika kuluu ja ihmiset saavat tietoa, he rauhoittuvat.
Gabi Sadleder, Wien, Itävalta
– Meillä oli matka Kiinaan varattuna, mutta peruimme sen jo puoli vuotta sitten ennen koronavirusta. Perumisella ei ollut mitään tekemistä viruksen kanssa, mutta nyt olemme kyllä iloisia ettemme lähteneet. Olisimme olleet siellä juuri nyt, tällä ja ensi viikolla. Peruimme sen, mutta en oikeastaan ole niin peloissani.
Suvi Jumisko, Rovaniemi.
– Meillä on seurattu koronavirusuutisointia ja ohjeistus on, että pitää pestä paljon käsiä ja käyttää desinfiointiaineita. Tietenkään emme tiedä, voiko se tarttua esimerkiksi rahan käsittelyn kautta. En ole osannut pelätä vielä virusta, mutta nyt kun täälläkin on taas yksi epäily, ja jos se vahvistuu koronavirukseksi, niin ehkä sitä pitäisi alkaa pelkäämään siinä vaiheessa.
Kalevi Romakkaniemi, Rovaniemi
– Kyllä se vähän huolettaa, kun sieltä Kiinasta tulee kuitenkin koko ajan väkeä tänne. Jos se sillä lailla tarttuu miten on kerrottu, niin kuin kävi sille saksalaiselle, että tartunta havaitaan vasta jälkikäteen, kun tartuttaja on jo mennyt pois. Se on hyvin huolestuttavaa. Sehän siinä pelottaa, kun siihen ei ole lääkettä keksitty vielä. On hyvä, että tiedotetaan hyvin.
Aili Riipi, Rovaniemi.
– Kun se lähelle tulee niin alkaa pelottamaan, kun vielä näkee kiinalaisia suojat kasvoillaan. Joka päivä olen lehden lukenut ja televisiosta seurannut tilannetta, miten se leviää milloinkin ja kuinka lähelle se tulee. Olen huolestunut kovasti tästä.
Lue myös:
Mitään riskejä ei haluttu ottaa: Kiinan alppihiihdon maailmancupin osakilpailut peruttiin koronaviruksen takia
Kiinassa koronavirukseen on kuollut jo 132 ihmistä, lähes 6 000 tartuntaa – WHO kertoi uudesta hätäkokouksesta
Kuinka vaarallinen uusi koronavirus on ja miten se leviää? Tämän tiedämme nyt maailmalla riehuvasta viruksesta