Kainuussa, kuten koko Suomessa, seurataan tarkasti koronavirustilannetta sekä sitä, millaisia linjauksia viranomaiset tekevät.

Tartuntatautien ylilääkäri Olli-Pekka Koukkarin mukaan Kainuun keskussairaalassa varaudutaan koronavirukseen aivan samalla tavalla kuin muihinkin vaarallisiin tauteihin: alipaineistetulla eristyshuoneella, jonne tartuntaepäilty potilas voidaan ottaa tutkittavaksi.

Vaikka Kainuussakin on paljon matkailua, Koukkari huomauttaa, että kriisialueelta Kiinasta tulevat matkailijat eivät todennäköisesti saavu suoraan Kainuuseen.

– Tänne tuleva koronavirukselle altistunut todennäköisesti tulee Helsinki-Vantaan kautta ja päätyy HUS:silaisten näppeihin.

Koukkarin mukaan virusepidemia on tietyillä paikoilla merkittävä ongelma, mutta suuressa kaavassa hän näkee esimerkiksi aivan tavallisen ruokasuolan vaarallisempana.

– Ei muutamilla kymmenillä ihmisillä ole planeetan mittakaavassa mitään merkitystä, kun meillä kuolee aivan tavallisiin, terveyttä kroonisesti kuormittaviin asioihin, kuten suolan käyttöön, päivittäin laivalasteittain ihmisiä.

Koukkari kommentoi asiaa päivää ennen Ivalon koronavirusepäilyä.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi.

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä!