Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo esitti huolensa hallituksen julkisen talouden tasapainotavoitteen karkaamisesta puoluehallituksen kokouksessa.

Puolueen laskelmien mukaan Suomeen pitäisi saada 120 000 uutta työllistä, jotta talous olisi tasapainossa vuoteen 2023 mennessä.

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitus tavoittelee 60 000 uutta lisätyöllistä hallituskauden loppuun mennessä. Samalla hallituksen tavoitteena on julkisen talouden tasapaino.

– Eduskunnan tietopalvelun laskelma on karua luettavaa hallituksen ja Suomen kannalta. Jotta julkinen talous olisi tasapainossa, kuten hallitusohjelmassa luvataan, pitäisi hallituksen kaksinkertaistaa tavoitteensa uusien työllisten määrästä. Toistaiseksi emme ole nähneet hallitukselta ainuttakaan työllisyystoimea, Orpo sanoi.

Kokoomus on teettänyt laskelmansa eduskunnan tietopalvelulla. Laskelma teetettiin valtiovarainministeriön tuoreimman talousennusteen pohjalta.

120 000 uutta työllistä tarkoittaisi 77 prosentin työllisyysastetta Suomessa.

– Hallituksen ohjelmalta on pudonnut pohja ja sen on korjattava kurssiaan. Tarvitaan massiivinen määrä työllisyystoimia, tarvitaan menojen priorisointia ja tarvitaan politiikkaa, joka lisää kasvua. Kokoomus on vaihtoehtobudjetissaan esittänyt kokonaisuuden, jolla voitaisiin tehdä hallitusta enemmän panostuksia koulutukseen ja hoivaan, mutta samaan aikaan taittaa velkaantumista, Orpo sanoo.

Kokoomus esitteli jo hallituskauden alussa omia työllisyystoimia. Toimet pitivät sisällään muun muassa ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastamisen, perhevapaauudistuksen ja työttömyysputken katkaisemisen.

Kokoomus laski, että näillä toimilla hallitus saavuttaisi 30 000 lisätyöllistä. Kokoomus ei esittänyt uusia työllisyystoimia keskiviikkoisessa kokouksessa.

Myös Sanna Marinin (sd.) hallitus pyrkii tekemään toimia, joilla se saavuttaisi saman verran työllisiä ensi syksyn budjettiriihessä.

Kokoomuksen laskelmien mukaan hallitus joutuu leikkaamaan menoja 3,6 miljardilla eurolla vaalikauden loppuun mennessä, jos se haluaa tasapainottaa julkisen talouden vuoteen 2023 mennessä.

Aiheesta voi keskustella torstaihin kello 23.00:een saakka.