ROVANIEMI Rovaniemen kaupungin luottamuspaikat on jaettu uudelleen. Valtuusto päätti valinnoista maanantaina.

Puolueet olivat sopineet paikkajaosta etukäteen, minkä takia suurin osa valinnoista tapahtui esitysten mukaisesti.

Vain ympäristölautakunnan kokoonpanosta käytiin vaali, koska vihreät olisivat halunneet oman edustajansa Sari Hännisen kristillisdemokraattien Raimo Miettusen tilalle. Suljetun lippuäänestyksen jälkeen Miettunen valittiin lautakuntaan.

Joensuu pois, Simoska tilalle

Kaupunginhallituksessa vaihtuu yksi henkilö, kun keskustan Anja Joensuu jäi pois henkilökohtaisista syistä ja hänen tilalleen valittiin Maarit Simoska.

Kaupunginhallituksen puheenjohtajana jatkaa Liisa Ansala (kesk.), joka on tällä hetkellä perhevapaalla.

Ansalan perhevapaan aikana kaupunginhallituksen puheenjohtajan tehtäviä hoitavat varapuheenjohtajat Maria-Riitta Mällinen (sd.) ja Juhani Juuruspolvi (kok.).

Valtuuston puheenjohtajana on edelleen Heikki Autto (kok.).

Kaksi uutta lautakuntaa

Maanantaina aloitti kaksi uutta lautakuntaa. Elinvoimalautakunnan puheenjohtajaksi valittiin Petteri Pohja (kok.) ja sivistyslautakunnan puheenjohtajaksi Pertti Lakkala (kesk.).

Kaupunki on perustanut useita uusia jaostoja, joihin jäsenet valitsevat myöhemmin kaupunginhallitus ja lautakunnat.

Paikat piti valita uudelleen, koska Rovaniemen kaupungissa on tehty organisaatiouudistus. Uudistuksessa muun muassa vähennettiin lautakuntia ja johtajia.