Alavuden kaupungintalon purkamista vastustava kuntalaisaloite on pantu vireille. Kaksi perussuomalaista valtuutettua äänesti jo purkua vastaan joulukuussa ja nyt asialle halutaan näkyvyyttä kuntalaisaloitteen kautta.
Aloite tulee kuntalaisaloite.fi -sivustolle ja sen pitää kerätä allekirjoittajiksi kaksi prosenttia kuntalaisista, minkä jälkeen kunnan on käsiteltävä se.
Valtuutetut Yrjö Paukkunen ja Pentti Hautala vastustavat nykyisen kaupungintalon purkamista säästösyistä.
– Tarkoitus on säästää kaupungin rahoja, sillä pelkästään purkaminen maksaa miljoonan, toteaa Paukkunen.
– Kaupunkiin on tulossa miljoonien remontteja, kuten terveyskeskusremontti, joten tämä on järjetöntä.
Paukkunen sanoo, että kaupungintalon ongelmia ei ole tutkittu kunnolla.
– Kun pyydettiin kustannusarvio peruskorjauksesta, ei ollut edes selvitetty kunnolla, mitä siellä pitää korjata.
Mikseivät valtuutetut sitten tee valtuustoaloitetta asiasta?
– Tällä saamme asian paremmin näkyville. Valtuustoaloitteet tahtovat aina hukkua jonnekin, perustelee Paukkunen.
Alavuden kaupungintalo on rakennettu 1970-luvulla ja siellä työskentelee tällä hetkellä noin 30 kaupungin viranhaltijaa. Siellä on aiemmin työskennellyt tuplasti enemmän väkeä, mutta osa on jo nyt evakossa.
Lue myös: Alavus haluaa kaupunkilaisille oman olohuoneen purettavan kaupungintalon tilalle
Aiheesta aiemmin: Alavuden kaupungintalon kohtalo jakaa kansan kahtia