Olisiko pääkaupungin paikka sittenkin Jyväskylässä? Eduskunta äänesti tänään esiselvityksen tekemisestä pääkaupungin siirtämiseksi Helsingistä Jyväskylään. Kuulostaa opposition ilveilyltä hallitukselle ja todennäköisesti myös ajan hukkaamiselta, mutta pohjimmiltaan kysymys on muustakin.

Aloitteen takana on perussuomalaisten jyväskyläläinen kansanedustaja Toimi Kankaanniemi.

– Kun syksyllä etsin asuntoa Helsingin keskustasta, törmäsin siihen, että pienestäkin yksiöistä keskikaupungilla pyydetään 300 000 euroa. Totesin, että tämä on hirvittävää ryöstöä, Kankaanniemi sanoo.

Asuntojen hintoja kauhistellessaan hän kertoo keksineensä, että ongelman voisi nostaa esiin tekemällä aloitteen siitä, että pääkaupunki on väärässä paikassa. Liian voimakkaan kustannuskehittymisen lisäksi Helsinki on Kankaanniemen mielestä ahdas ja liian sivussa muuhun Suomeen nähden.

– Jyväskylän sijainti on liikenteellisesti erinomainen, siellä menee monta valtatietä ja rautatietä ristikkäin, on iso hyvä lentoasema ja kaupungilla sopivasti kokoa, Kankaanniemi perustelee.

Myös ilmastopolitiikan näkökulmasta Jyväskylä sopisi Kankaanniemen mielestä pääkaupungiksi, koska kaupungin sijainti on keskeinen.

Talousarvioaloitteessaan Kankaanniemi ehdotti budjettiin 10 000 euron lisäystä esiselvityksen tekemiseksi. Kuinka kattavan selvityksen tuolla hinnalla Kankaanniemen mielestä saisi?

– Se on niin helppo tehdä, ettei siihen isoja rahojakaan tarvita. Esiselvityksen tekee joku pätevä kaveri, vaikka Seppo Kääriäinen, pienellä rahalla. Ei siihen tarvittaisi ehkä edes kymmentä tuhatta, Kankaanniemi arvioi.

Eduskunnassakin kaivataan huumoria

Oppositio on syyttänyt hallitusta pääministerin vaihdon ja postikohun seurauksena poliittisesta sirkuksesta. Kankaanniemen mukaan hänen aloitteessaan ei ollut kysymys sirkuksesta, koska taustalla oli huoli maakuntien tyhjenemisestä ja pääkaupunkiseudun kasvamisesta. Hän kuitenkin myöntää, että myös huumoria oli mukana.

– Minulla on ollut tapana tuoda tällaista uutta näkökulmaa, kun täällä puhutaan vakavista asioista. Eihän sitä tietenkään voida lähteä toteuttamaan, mutta niin tosikkomaisesti ei voi ajatella, että tämä olisi ollut ajanhukkaa. Äänestyksessä meni 15 sekuntia.

Kankaanniemen mukaan humoristisia avauksia tarvitaan eduskunnassa silloin tällöin. Samaa mieltä on hallituspuolue keskustan kansanedustaja, myös Keski-Suomesta kotoisin oleva Anne Kalmari.

– Ehkä tämä politiikka ei ole niin vakava laji, etteikö sinne sopisi joukkoon tuollaisia. Olihan siellä eilen myös yksi sadan euron talousarvioaloitekin mukana. Silloin pohdimme, pitäisikö siihen kerätä talkoilla rahat eduskuntaryhmiltä, että voisi sanoa, että näin tämäkin asia saatiin maaliin.

Kalmarin mukaan äänestyksiä käydään niin monta päivässä, että muutama huumorin pilkahdus välissä on paikallaan.

– Eduskunnan työilmapiiri säilyy mukavana, kun ei olla liian tiukkapipoisia, hän toteaa.

Pääkaupungin siirtämisestä Jyväskylään Kalmarin mielipide on kuitenkin varovasempi kuin Kankaanniemellä.

– Miksei se ihan hieno idea olisi, mutta ehkä lähtisin siitä, että siirretään ensin muita toimintoja. Tällä hallituskaudella aiotaan tehdäkin alueellistamista ja siirtää paikkariippumatonta työtä niin, että sitä voidaan tehdä ihan kaikkialta Suomesta. Voi olla, että pääkaupungin siirto on niin sanotusti pitkässä kuusessa.

Perussuomalaisilta eniten talousarvioaloitteita

Kansanedustajat jättivät 403 talousarvioaloitetta liittyen valtion vuoden 2020 talousarvioon. Aloitteita sai jättää lokakuun 18. päivään asti.

Perussuomalaisten kansanedustajat jättivät 171 talousarvioaloitetta, kokoomuksen kansanedustajat 85, sosiaalidemokraatit 35, ruotsalaisen eduskuntaryhmän kansanedustajat 33, kristillisdemokraatit 33, keskustan kansanedustajat 27, vasemmistoliiton kansanedustajat 16 ja vihreiden kansanedustajat 3.

Talousarvioaloite on kansanedustajan tekemä aloite, joka sisältää ehdotuksen valtion talousarvioon lisättävästä tai siitä poistettavasta määrärahasta tai muusta päätöksestä. Talousarvioaloitteet tehdään ja käsitellään kunkin vuoden talousarvioesityksen yhteydessä.