Kainuu saa kolmannen kansanedustajan, kun kuhmolainen Tuomas Kettunen (kesk.) nousee eduskuntaan.

Kettunen korvaa keskustan Oulun vaalipiirin pitkäaikaisen kansanedustajan Antti Rantakankaan, joka menehtyi tapaturmaisesti perjantaina 22. marraskuuta. Rantakangas oli kuollessaan 55-vuotias.

– Tällä hetkellä ajatukset ovat Antti Rantakankaan omaisten suunnalla. Surutyölle pitää antaa aikaa. Vasta sen jälkeen ajattelen sitä, milloin voin ottaa paikan vastaan, Kettunen sanoo.

Kettusen mukaan Rantakangas oli maaseudun puolestapuhuja, joka välitti köyhän asiasta. Hän haluaa kunnioittaa 20 vuotta kansanedustajana olleen Rantakankaan muistoa ja edistää samoja asioita eduskunnassa.

– Saappaat ovat isot. Rantakangas oli maakuntien mies, jonka ääni kuului koko Suomessa.

Kettunen on koulutukseltaan agrologi (AMK). Hän työskentelee Kuhmon kaupungin maaseutusihteerinä. Kettunen on ollut vuodesta 2017 lähtien Kuhmon kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ja on toista kautta Kuhmon seurakunnan kirkkovaltuuston puheenjohtaja.

Kettunen kertoo, että hän todennäköisesti anoo virkavapaa maaseutusihteerin tehtävästä ja luottamustehtävien jatkosta keskustellaan.

– Varmasti minun on mietittävä, onko jotain luottamustoimia jätettävä pois, kun kutsu käy edustamaan kansanvaltaa eduskuntaan, Kettunen kertoo.

Tällä hetkellä Kainuulla on kaksi istuvaa kansanedustajaa, Merja Kyllönen (vas.) Suomussalmelta ja Raimo Piirainen (sdp.) Kajaanista. Kansanedustajaksi 31-vuotias Kettunen nousee ensimmäistä kertaa.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi.

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä!