Kokoomus on tänään julkaissut varjobudjettinsa, jonka keskiöön on nostettu työllisyyden nostaminen 60 000 lisätyöllisellä.
Puolueen tavoite on sama kuin Antti Rinteen (sd.) hallituksella, mutta kokoomuksen mukaan heillä on olemassa konkreettiset keinot tavoitteen saavuttamiseksi. Varjobudjettinsa mukaan kokoomus nostaisi työllisyyttä ensi vuonna 26 000 enemmän kuin nykyhallitus.
Puolue esitteleekin 18-kohtaisen ohjelman ensi vuoden budjettia silmällä pitäen. Järeimmät toimet liittyvät ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastamiseen, sosiaaliturvan uudistamiseen, ansiotuloverotuksen keventämiseen miljardilla eurolla, perhevapaauudistuksen toteuttamiseen ja niin sanotusta työttömyysputkesta luopumiseen.
Toimia puolue perustelee kannustamisella työntekoon.
Kokoomuksen keskeisimmät työllisyyskeinot
Varjobudjetti sisältää piikkejä nykyhallitukselle. Kokoomuksen eduskunnan tietopalvelulla teettämän laskelman mukaan hallituksen ensi vuoden budjetti laskee työllisyyttä 5 000 työllisellä.
– Työllisyys olisi siis ensi vuonna parempi, jos hallitus ei tekisi mitään, budjetissa todetaan.
Osa kokoomuksen tavoittelemista työllisyyskeinoista on entuudestaan tuttuja, sillä puolue esitteli niitä hallitusneuvottelujen jälkeen elokuussa 2019.
Puolueen mukaan se ottaisi 1,5 miljardia euroa vähemmän velkaa ensi vuonna kuin Rinteenhallitus.
Kokoomus ei kiristäisi polttoaineveroja
Miljardin euron ansiotuloveroalennus on kokoomuksen suurin yksittäinen veroratkaisu. Puolueelta tosin löytyy muitakin elementtejä, joilla se poikkeaa hallituksen linjasta.
Rinteen hallitus on esittänyt polttoaineen veronkiristystä, jolla se pyrkii keräämään hallituskauden aikana 250 miljoonaa euroa valtion verokirstuun.
Kokoomus esittää polttoaineen veronkorotusten sijaan fossiilisten lämmityspolttoaineiden veronkorotuksia. Näistä puolueen olisi tarkoitus kerätä valtiolle ensi vuonna 150 miljoonaa euroa.
Keskeisimmät veromuutokset
Samalla puolue toisi viinin vahvuiset juomat kauppoihin ja samalla kiristäisi niiden verotusta sadalla miljoonalla eurolla. Puolueen mukaan tämä ei näkyisi kuluttajahinnoissa, koska lisääntynyt kilpailu samalla kompensoisi veronkiristystä.
Puolue kiristäisi myös tupakkaveroa, arpajaisveroa ja toisi uutena elementtinä kaivosveron budjettiin.
Kokoomuksen verolinjana on ohjata verotusta haittaveroihin, joilla on vähän vaikutusta työllisyyden ja talouden kasvuun.
Panostuksia varhaiskasvatukseen
Kokoomuksen uusissa lisämenoissa ja leikkauksissa korostuvat kasvatus, sosiaali- ja terveydenhuolto, liikenneyhteydet ja sisäinen turvallisuus.
Kokoomus palkkaisi muun muassa tuhat uutta opettajaa, hoitajaa ja poliisia. Opettajia puolue palkkaisi ammattikoululuihin, jotta viime hallituskaudella aloitettu uudistus saataisiin vietyä loppuun.
Rahaa opettajien palkkaamiseen menisi yhteensä 80 miljoonaa euroa.
Keskeisimmät lisämenot ja leikkaukset
Kokoomus palkkaisi tuhat uutta hoitajaa sekä vanhusten ympärivuorokautiseen hoivaan että kotihoidon piiriin. Puolueen laskelmien mukaan toimet maksaisivat yhteensä 100 miljoonaa euroa.
Poliisien määrää kokoomuksen mukaan pitäisi nostaa yli 8 000 henkilötyövuoteen.
Yksi suurimmista leikkauksista kohdistuisi asumistukeen, johon kohdistuisi indeksikorotuksen jäädyttäminen. Tällä valtio säästäisi 150 miljoonaa euroa.
Puolue perustelee päätöstä sillä, että tuki muodostaa nykyisin kannustinloukun työllistymiselle.
Kokoomus laittaisi suuria ratahankkeita eteenpäin valtionomaisuudella, eli pääomittamalla hankeyhtiöitä. Omaisuudella pääomitettaisiin myös korkeakouluja.
Lue lisää:
PS:n varjobudjetti: 1 000 uutta poliisia, lisää hoitajia, lapsivähennys takaisin – leikkauslistalla tutut kohteet