Kuopiossa toiselle kaudelleen valittu vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson pitää sunnuntaina linjapuheensa.

Häneltä odotetaan linjauksia, miten puolue saa kannatuksensa nousemaan kymmeneen prosenttiin. Teollisuuspaikkakunnilla taas vaaditaan, että puolueen johto näkyisi nykyistä enemmän myös maakunnissa.

Andersson itse sanoi lauantaina, että puolueen on saatava hallituksessa aikaan konkreettisia tekoja. Niistä keskeisimpien joukkooon hän nosti Kuopiossa työllisyyden parantamisen ja hiilineutraaliustavoitteihin pääsemisen.

Lauantaina Kuopion puoluekokouksessa valittiin muun muassa varapuheenjohtajat – ensimmäinen varapuheenjohtaja on kansanedustaja Jussi Saramo, toinen kaupunginvaltuutettu Minna Minkkinen sekä kolmas varapuheenjohtaja pääluottamusmies Jouni Jussinniemi.

Puoluesihteeriksi valittiin vasemmistoliiton järjestö- ja kunnallissihteeri Mikko Koikkalainen.