Maahanmuutto ja ulkomaalaiset ovat teemoja, jotka ovat hallinneet perussuomalaisten puheita eduskunnan kyselytunnilla Antti Rinteen (sd.) hallituksen aikana. Asiasta kertoo kokoomuksen äänenkannattaja Verkkouutiset.
Lehti selvitti, että perussuomalaiset on nykyisen hallituksen kauden 11 kyselytunnilla kahdeksassa tavalla tai toisella käsitellyt maahanmuuttoa tai ulkomaalaisia. Teemaan on päästy viimeistään perussuomalaisten kansanedustajan saamassa jatkokysymyksessä.
Puolue on vain kahdesti – 3.10. ja 17.10. – jättänyt aiheen tuomatta esiin.
Lisäksi Verkkouutiset mainitsee, että tällä viikolla perussuomalaiset on tuonut esiin, että postilakossakin on pitkälti kysymys maahanmuutosta.
Kansanedustaja Riikka Purra totesi tiedotteessaan tiistaina, että "suuri osa postinjakajista, etenkin pääkaupunkiseudulla, on maahanmuuttajia. Kun työehdot shopataan heikompiin, yhä suurempi osa jakajista on maahanmuuttajia”.
Purra toi aiheen esille myös Twitterissä.
Perussuomalaiset on suurin oppositioryhmä, jolla on yksinoikeus torstaisin pidettävän kyselytunnin tärkeään ensimmäiseen kysymykseen. Tätä kysymystä käsitellään yleensä jopa puoli tuntia.