Rauma on eräs Suomen sosiaalidemokraattisimmista paikkakunnista. Viime kuntavaaleissa SDP sai kaupungissa lähes 40 prosenttia äänistä ja 18 paikkaa 43-paikkaiseen valtuustoon.
Ylivoimaa alleviivasi, että kakkoseksi jäänyt ja merkittävän vaalitappion kärsinyt kokoomus sai vain 17,7 prosenttia äänistä. Vaaliuurnilla saatu valta ei kuitenkaan tunnu heijastuvan Rauman valtuustosaliin saakka. SDP:n rivit ovat hajallaan.
Vallan valuminen omista käsistä alkoi heti kuntavaalien jälkeen. Porvarilliset puolueet solmivat vihreiden tukemana liiton, joka jätti demarit ja vasemmistoliiton vähemmistöön luottamuspaikkoja jaettaessa. Muissa ryhmissä syytettiin SDP:tä vallan hamuamisesta, ja SDP:n riveistä moitittiin porvareita vaalituloksen väheksymisestä.
Vakavampi tilanne on kuitenkin syntynyt Rauman säästöohjelman käsittelyssä.
Vahva ja vakaa Rauma -ohjelman sisältö on jakanut demarit ainakin kahteen, joidenkin arvioiden mukaan jopa kolmeen leiriin. Demarien valtuustoryhmän puheenjohtaja Rainer Lehti on moittinut julkisesti kaupunginhallituksen puheenjohtajaa, demari Kalle Leppikorpea.
Säästöohjelman sisältö hirvittää vasemmistolaisempia demareita: kaupunginhallituksen käsitellessä tiistaina säästöjä demariryhmä halkesi kahtia, kun kaksi edustajaa olisi säästänyt ruoka- ja puhtaanapitopalvelun työntekijät ulkoistukselta mutta oikeistolaisempana profiloituva demarisiipi Leppikorven johdolla hyväksyi säästöt.
Myös Lehden vaatima ja kaupunginjohtajan ehdottama verojen nostoesitys kaatui ja tässäkin äänestyksessä demarit hajaantuivat.
Politiikassa vain enemmistön saavuttaminen ratkaisee. Murskaava vaalivoitto voi olla jopa onnettomuus, jos pelisilmä puuttuu. Myös toisessa demarilinnakkeessa Harjavallassa (43,2 % äänistä kuntavaaleissa) SDP on ajoittain joutunut muiden jyräämäksi.
Toisenlainen kehitys on nähty Porissa. Noin 27 prosentin kannatuksen saaneet demarit ovat taitavalla valtapoliittisella pelillä onnistuneet siinä, missä Rauman demarit epäonnistuivat ja saaneet edustajansa sekä kaupunginhallituksen että -valtuuston johtoon.
Myös Raumalla mitä todennäköisimmin nähtävä pienipalkkaisten kuntatyöntekijöiden ulkoistus on Porissa tällä vaalikaudella lähes poissuljettu vaihtoehto.
Porin kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Anttivesa Knuuttila saakin katsoa kateellisena Rauman suuntaan, kun porilaisporvarien pitkäaikainen haave kaupungin työntekijöiden vähentämisestä toteutuu kilpailijakaupungissa. Porissa kokoomuslaiset ovat jääneet sivuraiteelle yt-neuvotteluja vaatimaan.
Vahva ja vakaa Rauma -säästöohjelma tulee valtuuston käsittelyyn ensi viikolla.
Jos demariryhmä hajoaa pahasti ja jos toverit asettuvat tovereita vastaan valtuustosalissa, sillä voi olla pitkäaikaisia vaikutuksia Rauman demarien keskinäisiin väleihin.
Puolueen kannatuksen kannalta puolestaan on mielenkiintoista, että SDP on nyt ajautumassa ristiriitoihin yhden vahvimmista tukijoistaan, ammattiyhdistysliikkeen kanssa. Ammattiliitto JHL:n kaikki jäsenet marssivat huomenna torstaina ulos työmaaltaan ja ruoka- ja siivouspalvelujen jhl:läiset ovat lakossa torstaina ja perjantaina.
Toisaalta Raumalta ei löydy vasemmistopuolueiden ulkopuolelta yhtään ryhmää, joka tukisi pienipalkkaisia työntekijöitä. Kaupunginhallituksessa kokoomuslaisten lisäksi myös perussuomalaiset ja keskustan edustaja äänestivät leikkausten puolesta eikä vihreistäkään ole tukea tulossa.
Artikkelista voi keskustella 6.11. klo 22 saakka.
Lue myös:
Kaupunginhallituksen demaripuheenjohtaja arvostelee JHL:n lakkoa Raumalla: "Kiukuttelu ei ole oikea tapa"