Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) pyytää Metsähallitukselta selvitystä sen ex-pääjohtajalleen maksamasta erorahasta, kertoo Karjalainen.

Metsähallituksesta irtisanoutunut pääjohtaja Pentti Hyttisen sai lähtiessaaän yli 200 000 euroa irtisanomisajan palkkaa ja erokorvausta. Summaa on pidetty kohtuuttoman suurena, koska hän irtisanoutui itse. Lähtönsä syyksi hän ilmoitti läheisensä sairastumisen.

Hyttinen kertoi elokuussa erostaan vain hetkeä ennen Metsähallituksen hallituksen kokousta, jossa oli tarkoitus käsitellä hänen johtamistapojaan koskevaa selvitystä.

Maaseudun Tulevaisuus kertoi aiemmin, että Hyttisen johtamistavoista on käynnissä selvitys. Hallituksen puheenjohtaja Timo Laitinen kertoi lehdelle, että ihmisiä jututetaan, sillä Hyttisen toimintaan liittyen on tullut "epämääräisiä viestejä".

Aiemmin Hyttinen erosi Pohjois-Karjalan maakuntajohtajan tehtävästä. Tuolloin Pohjois-Karjalan maakuntahallitus kertoi, että Hyttisen ja alaisten välillä vallitsi luottamuspula.

Myös Hyttisen pääjohtajanimitykseen vuonna 2016 liittyi erilaisia käänteitä. Tuolloin maatalous- ja ympäristöministerinä toiminut Kimmo Tiilikainen (kesk.) esitti Hyttistä tehtävään. Keskustan kansanedustajat puolestaan toivoivat, että pitkäaikainen keskustan jäsen Esa Härmälä olisi saanut jatkaa tehtävässään.

Tiilikainen sai puolueeltaan harvinaisen kirjallisen varoituksen.

Lue myös: Metsähallituksen Hyttinen saa läksiäisiksi yli 200 000 euroa ja tulospalkkiot