EKP laskee talletuskorkoa
Euroopan keskuspankki EKP laskee jälleen talletuskorkoa. Tarkoitus on parantaa Euroopan taloutta. Tärkein ohjauskorko pysyy 0 prosentissa.
EKP kertoo, että korot pysyvät nykyisellä tasollaan tai laskevat, kunnes inflaatiotavoite saavutetaan.
EKP ennustaa, että euromaiden talous kasvaa odotettua hitaammin. Tämän vuoden ennuste talouskasvusta on nyt 1,1 prosenttia ja ensi vuoden 1,2 prosenttia.
Kulmunin linjapuhe
Keskustan uusi puheenjohtaja Katri Kulmuni on pitänyt merkittävän puheen eli linjapuheen. Hän vaatii, että Suomen hallitus päättää ensi viikolla toimista, jotka lisäävät työpaikkoja.
Kulmuni sanoo, että keskusta on valmis tekemään kaikkensa, jotta hallituksen työllisyystavoite toteutuu. Kulmuni on sitä mieltä, että keskustan tärkein tehtävä hallituksessa on pitää huolta siitä, että talous kehittyy hyvin.
Katri Kulmuni valittiin keskustan puheenjohtajaksi viime sunnuntaina.
Vanhanen sairauslomalle
Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen on jäänyt sairauslomalle. Häneltä on leikattu munuaissyöpä.
Vanhanen on kärsinyt terveysongelmista. Hän joutui sairaalaan sydämen rytmihäiriöiden takia marraskuussa 2017.
Helmikuussa Vanhanen sai huimauskohtauksen kesken vaalitilaisuuden Espoossa.
Saamelaiset
Saamelaisuudesta tiedetään Suomessa liian vähän. Näin toteaa Euroopan rasismin vastainen komissio.
Komissio sanoo, että esimerkiksi Suomen kouluissa pitää opettaa enemmän saamelaisista. Raportissa todetaan, että opetuksen lisääminen voi vähentää saamelaisten kokemaa vihapuhetta.
Saamelaiset toivovat, että Suomessa esimerkiksi juhlittaisiin laajemmin saamelaisten kansallispäivää.
Lyijyhaulit metsästyksessä
Vesilintujen metsästäjät käyttävät edelleen lyijyhauleja.
Joiltakin metsästäjiltä löytyi valvonnassa lyijyhauleja, joiden käyttö on ollut Suomessa kiellettyä jo yli 20 vuotta. Lyijyhaulit ovat myrkyllisiä. Esimerkiksi merikotka kuolee usein lyijymyrkytykseen.
Vesilintujen metsästyskausi alkoi elokuun 20. päivä. Valvontaa jatketaan koko metsästyskauden ajan.