Kainuun keskustalaiset ovat ilahtuneita Katri Kulmunin valinnasta keskustan puheenjohtajaksi.
Keskustan Kainuun piirihallituksen puheenjohtaja Esa Kemppainen kertoo, että yhteistyö Kulmunin kanssa on aloitettu hyvässä hengessä. Tuoreelle puheenjohtajalle on esitelty kainuulaista elinkeinoelämää ja kuntapolitiikkaa.
– On hyvä, että Kulmuni toimii ministerinä. Se helpottaa kainuulaisten asioiden viemistä myös muille keskustan ministereille ja hallitukseen.
Kouvolan puoluekokouksessa iso osa kainuulaisista puoluejäsenistä äänesti Kemppaisen laskelmien mukaan Kulmunia.
– Kainuusta äänestettiin myös toiseksi jäänyttä Antti Kaikkosta. Myös häneen meillä on hyvät välit. Kainuun keskustalaiset ovat tavattoman yhteistyökykyistä porukkaa, summaa Kemppainen.
Torniolainen elinkeinoministeri Katri Kulmuni voitti haastajansa puolustusministeri Antti Kaikkosen viikonloppuna keskustan puheenjohtajakisassa. Uusi puheenjohtaja on profiloitunut aluepolitiikan puolustajana.
Juuri 32 vuotta täyttänyt Kulmuni on toisen kauden kansanedustaja Lapin vaalipiiristä.
Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi.
Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä!