Suomalaisnäyttelijä mukana BBC:n ja HBO:n jättisatsauksessa, josta povataan uutta Game of Thronesia: "Kohdeltiin kuin filmitähteä"
Pasi Remsun huikea taival lappilaisesta raksamiehestä kansainvälisille tv- ja elokuva-areenoille jatkuu.
Tuijottaisitko sinäkin näitä ihmisiä? Moni tuijottaa, sillä huono käytös on yleistynyt – neljä ihmistä kertoo nyt, miltä se tuntuu
Monille vammaisille tai esimerkiksi epämuodostumista kärsiville ihmisille on arkipäivää joutua herjaamisen kohteeksi. Mitä näkyvämpää erilaisuus on, sitä todennäköisempää on joutua silmätikuksi. Suomalaisia vammaisjärjestöjä edustavan Vammaisfoorumin mukaan loukkaavaa kohtelua on esiintynyt aina, mutta huono käytös on entisestään yleistynyt.
Suomalainen Minna al-Holin leirillä: "Menen mieluummin sharia-valtioon kuin Suomeen" - muut naiset toivovat paluuta kotimaahan
Leirin naiset ovat huolissaan lastensa terveydestä, asiantuntijoita huolettaa mahdollinen radikalisoituminen. Ylen Antti Kuronen kävi Syyrian al-Holissa toista kertaa.
Tutuista suomalaisista lintulajeista on tullut uhanalaisia: Katso tästä, mikä muuttui
Jotain on tapahtunut. Tutut lajit katoavat ja seuraavana muutokset saattaa kokea ihminen.
Petaako Jussi Halla-aho jo Riikka Purrasta seuraajaansa? Näkymätön kunnanvaltuutettu on noussut raketin lailla maahanmuuttokriittisten ykkösääneksi
Riikka Purra on vahva vaikuttaja perussuomalaisissa. Sen hän myöntää myös itse, ja kertoo vaikuttaneensa viime vuosina suurimpaan osaan puolueen ohjelmista. Kädenjälkensä hän sanoo näkyvän myös perussuomalaisten kannatuksen nousussa puolueen hajoamisen jälkeen.