Elinkeinoministeri Katri Kulmuni (kesk.) vieraili maanantaina 5. elokuuta Suomussalmen kirjastossa osana hallituksen valtakunnallista kirjastokiertuetta. Kulmuni esitteli tilaisuudessa hallitusohjelmaa ja vastasi yleisön kysymyksiin.
Kainuun työllisyystilanne on parantunut viime vuosina, mutta vieläkin on paljon avoimia työpaikkoja, joihin ei löydy työntekijöitä, vaikka työttömiä maakunnassa onkin.
– Se on yksi suurimmista pullonkauloista, eikä taloustavoitteisiin päästä ennenkuin tämä asia ratkaistaan. Työttömiä ihmisiä pitäisi pystyä päätöksenteon kautta kannustamaan liikkumaan työpaikkojen perässä. Tässäkin pitäisi valtakunnallisen tason päätösten lisäksi ottaa huomioon myös alueiden erityispiirteet, Kulmuni sanoo.
Oulun ja Kajaanin välisen junayhteyden matka-ajan nopeuttaminen varmasti auttaisi asiaa, mutta Kulmuni ei uskalla luvata tunnin junaa, eikä edes arvioi milloin sellainen saattaisi olla mahdollista.
– Lupausten kanssa pitää olla tarkkana, sillä lupaukset tulee aina pitää. Mutta sen lupaan, että teen parhaani näiden asioiden edistämiseksi.
Työllisyystilanteen parantumisesta on silti hyvä olla ylpeä.
– Täällä on tehty hyvää työtä yritteliäisyyden suhteen, Kulmuni kehaisee.
Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi.
Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä!