Perussuomalaiset on erottanut Terhi Kiemungin Tampereen valtuustoryhmästä.
Valtuustoryhmän puheenjohtajan Lassi Kalevan mukaan erottaminen tehtiin kokonaisarvion perusteella. Tätä tarkemmin Kaleva ei perusteita avaa.
Tampereen perussuomalaisten paikallisyhdistyksen hallituksen ja valtuustoryhmän yhteinen kokous käsitteli Kiemungin selvityspyyntövastauksen tiistaina. Kokouksessa päätettiin, että Kiemunki ei voi enää jatkaa Tampereen perussuomalaisten valtuustoryhmässä.
Perussuomalaisten paikallisyhdistys pyysi Kiemungilta selvitystä sen jälkeen, kun julkisuudessa keskusteltiin äärioikeiston kesäleiristä. Leirin järjestäjä oli järjestö, jonka varapuheenjohtaja Kiemunki on.
Kesäleirillä muun muassa ammuttiin jousipyssyllä ja ilmakiväärillä maalitauluja, joissa oli tiettävästi ministerien kuvia.
Aiemmin Lassi Kaleva sanoi, että leirin tapahtumat kuulostavat erikoisilta ja arveluttavilta.
Kiemunki on Tampereella perussuomalaisten varavaltuutettu, vaikka ei olekaan puolueen jäsen.
Lisäksi Tampereen perussuomalaisten hallituksen jäsen Seikku Kaita on jäädytetty hallituksen toiminnasta siihen asti, kunnes puolue päättää mahdollisista jatkotoimenpiteistä. Asiasta kertoi perussuomalaisten Tampereen paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Kirsi-Maarit Asplund Facebookissa.
Netissä julkaistujen kuvien perusteella Kaita osallistui kohutulle kesäleirille. Perussuomalaisten paikallisyhdistys pyysi häneltä vastaavaa selvitystä kuin Kiemungilta.
Lue lisää:
Tampereen perussuomalaiset pyytävät selvitystä kahdelta henkilöltä äärioikeiston tapahtumaan osallistumisesta
Perussuomalaiset selvittää, mitä kohutulla kesäleirillä tapahtui: "Tarkka pitäisi olla siitä kenen kanssa kaveeraa" – tämän tiedämme nyt