Pääministeri Antti Rinne (sd.) veti Riihimäen kirjastoon satapäisen yleisön kuulemaan hallituksen suunnitelmista ja kysymään hallitusohjelmasta.
Hallituksen ministerit kiertävät kirjastoissa kertomassa näkemyksiään ja kuulemassa kansan mietteitä.
– Tämä on herättänyt kiinnostusta myös maailmalla, miten hallitus aloittaessaan lähtee tällä tavalla ihmisten kanssa suoraan keskustelemaan. Tämä on kiva tapa ja kyllä näyttää kiinnostavan täällä Riihimäelläkin, kun on näin paljon porukkaa maanantaiaamuna, lomakaudella, kiitteli Rinne.
Hoitajamitoitusta ja ilmastonmuutosta
Riihimäkeläinen Silja Nurmi on lukenut ahkeraan hallitusohjelmaa ja löytänyt sieltä itselle mieluisaa viestiä.
– Lähihoitajana pidän oikein kovasti hoitajamitoituksen kirjaamisesta hallitusohjelmaan. Pidän myös ammattikorkeakouluopiskeljan näkökulmasta korkeakoulutuksen saavutettavuusohjelmasta. Ilmastopolitiikkaan olisin toivonut enemmän kunnianhimoisuutta.
Niko Ruutikainen pitää ilmastonmuutoksen torjuntaa itselleen tärkeimpänä asiana.
– Olen tyytyväinen, että hallitus on ottanut sen tosissaan. Perhevapaauudistukseen olisin kaivannut selkeämpiä linjauksia.
Avoimuus sopii kirjastoihin
Riihimäen kirjastotoimenjohtaja Kaija Viskari katsoo, että pääministerin vierailu kirjastossa lisää demokratiaa ja tuo avoimuutta.
Hän näkee vierailun korostavan myös kirjastojen merkitystä.
– Kirjastot ovat kaikille avoimia olohuoneita. On hyvä, että ihmisiä kuunnellaan ja annetaan toivoa. Ainakin hallituksen alku on hyvä, mutta tästä se kamppailu vasta alkaa. Toivon, että peruspalvelut saavat kannatusta. Hoitoala ja kirjastotkin kaipaavat lisää käsiä. Toivottavasti niiden arvo huomataan.
Pääministeri Antti Rinteen hallitus kiertää kesän aikana eri puolilla maata keskustelemassa hallitusohjelmasta suomalaisten kanssa. Tapaamiset järjestetään kymmenissä kirjastoissa ympäri Suomen.
Lue lisää:
Pääministeri Rinne uskoo, että keskustan ja vihreiden välinen nokittelu vähenee, kun hallitus pääsee eteenpäin