Pride-kulkue

Värikäs ja äänekäs Pride-kulkue on marssinut Helsingin keskustassa. Järjestäjät arvelevat, että kulkueessa oli mukana ehkä noin 80 000 ihmistä.

Pride-kulkue marssi Senaatintorilta Kaivopuistoon. Sen jälkeen Kaivopuistossa pidettiin puistojuhlat.

Tänä vuonna kulkueessa marssi ensimmäistä kertaa myös Suomen pääministeri.

Pride on seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeustapahtuma. Tapahtuman tarkoitus on muistuttaa, että kaikille ihmisille kuuluvat samat oikeudet.

Perussuomalaisten puoluekokous

Perussuomalaiset pitävät viikonlopun aikana puoluekokousta Tampereella. Tämä on ensimmäinen puoluekokous sen jälkeen, kun puolue hajosi vuoden 2017 kokouksen jälkeen.

Jussi Halla-aho jatkaa perussuomalaisten puheenjohtajana. Hänellä ei ollut yhtään vastaehdokasta.

Halla-aho pitää linjapuheen huomenna sunnuntaina.

Lähihoitajakoulutus

Nuoret hakevat lähihoitajan koulutukseen vähemmän kuin ennen.

Tänä keväänä lähihoitajaopintoihin haki alle 8600 ihmistä. Se on noin 4600 vähemmän kuin 5 vuotta sitten.

Myös aloituspaikat lähihoitajaopintoihin ovat vähentyneet. Aloituspaikkoja oli nyt alle 5100 eli noin 500 vähemmän kuin vuonna 2014.

Viime vuosina on puhuttu paljon hoitotyön ja etenkin vanhustenhoidon ongelmista. Se on ehkä yksi syy hakijamäärän vähenemiseen, sanovat opetusministeriö ja terveysalan ammattijärjestö Tehy.

Suviseurat

Muhoksella, lähellä Oulua, vietetään Suviseuroja.

Suviseurat on uskonnollinen kesäjuhla, jonka järjestää vanhoillislestadiolainen herätysliike.

Suviseurat on yksi Suomen suurimmista kesätapahtumista. Vilkkain päivä oli tänään lauantaina, kun seuroihin osallistui yli 80 000 ihmistä. Järjestäjät kertovat, että vieraita oli mukana noin 30 eri maasta.

Tuska-festivaali

Helsingin Suvilahdessa vietetään viikonlopun ajan Tuska-festivaalia. Tuska on raskaan musiikin festivaali.

Tuska tekee tänä vuonna ehkä uuden kävijäennätyksen, sillä järjestäjät odottavat festivaalille yli 40 000 kävijää. Tänään lauantaina Tuska-festivaalin päiväliput oli loppuunmyyty.