Helsingin kulttuurin ja vapaa-ajan apulaispormestarin Nasima Razmyarin (sd.) vanhempainvapaasijaiseksi esitetään Tomi Sevanderia (sd.). Asiasta kertoo SDP tiedotteessaan.
Sevander on tällä hetkellä apulaispormestari Razmyarin lisäksi SDP:n toinen edustaja Helsingin kaupunginhallituksessa.
Tiedotteessa kerrotaan, että Sevander on toiminut aiemmin puolueen valtuustoryhmän puheenjohtajana, teknisten palveluiden lautakunnan puheenjohtajana ja rakennuslautakunnan varapuheenjohtajana.
Siviiliammatiltaan hän on poliisi.
– Helsingin poliisissa hänelle on työn kautta muodostunut vahva ymmärrys moniammatillisen yhteistyön merkityksestä nuorten syrjäytymisen ehkäisemisessä, Helsingin Sosialidemokraattien puheenjohtaja Pentti Arajärvi toteaa tiedotteessa.
SDP:n mukaan Razmyar ottaa sijaisuuden ajaksi Sevanderin paikan Helsingin kaupunginhallituksessa.
Arajärvi pitää tärkeänä, että Razmyarilla on mahdollisuus jatkaa kaupunginhallituksessa myös vanhempainvapaan aikana.
– Työn ja perheen yhteensovittamisessa tarvitaan joustavia ratkaisuja myös politiikan eri tehtävissä, Arajärvi sanoo tiedotteessa.
Apulaispormestari Razmyar jää vanhempainvapaalle loppukesästä. Hän aikoo palata takaisin töihin vuoden vaihteessa.
Helsingin kulttuurin ja vapaa-ajan toimialasta vastaava apulaispormestari Razmyar toimii kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan puheenjohtajana ja on kaupunginhallituksen jäsen. Hän on ollut Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen vuodesta 2012.