Keskusta vastustaa valtion velan lisäämistä, sanoo puolueen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Katri Kulmuni. Kulmuni muistuttaa, että Suomen valtio otti edelleen velkaa viime hallituskaudella, mutta lainaa otettiin aiempaa vähemmän.

Hänen mukaansa yksi keskustan kynnyskysymys hallitusneuvotteluissa on saada julkinen talous tasapainoon neljän vuoden kuluttua eli vuonna 2023.

– Aika monta kymmentä tuhatta ihmistä pitää saada töihin, jotta meillä olisi jotain mitä jakaa.

Kulmuni myöntää, että valtion on otettava edelleen velkaa, mutta lainataakan pitäisi pysyä hallinnassa.

– Valtiolla voi aina olla velkaa, mutta valtion talouskasvun pitää olla sellaista, että velka pystytään maksamaan takaisin. Kun tiedetään, että maailmantalous on menossa jähmeämpään suuntaan ja Suomen talouskasvu on maltillista, velan ottokaan ei voi olla kovin suurta, Kulmuni toteaa.

Torniolainen toisen kauden kansanedustaja on mukana hallitusneuvotteluissa sosiaaliturvan uudistamista käsittelevässä ryhmässä.

Hallitusneuvottelija Antti Rinne (sd.) sanoi tiistaina, että seuraava hallitus ei leikkaa menoja vaan lisää niitä.