Iltalehden selvityksen mukaan perussuomalaisten kouvolalaisella kansanedustajalla Kristian Sheikki Laaksolla on selvästi eniten tuoreita ulosottomerkintöjä koko eduskunnassa.

Laaksolla on rekisterissä kaikkiaan 84 merkintää viimeisen kahden vuoden ajalta ja häneltä karhutaan ulosoton kautta 219 000 euron saatavia. Ulosottovelka koostuu muun muassa maksamattomista arvonlisäveroista, ennakonpidätyksistä ja työnantajan sairausvakuutusmaksuista.

Laakso kertoo lehdelle, että velkojen taustalla on hänen pyörittämänsä kuljetusliikkeen konkurssi. Kyseessä oli kommandiittiyhtiö, jonka vuoksi hän vastaa veloista henkilökohtaisesti. Hän kertoo maksavansa velat kansanedustajan palkkiostaan, josta ulosotto vie kolmasosan.

Iltalehden listauksen mukaan myös toiseksi eniten ulosottomerkintöjä omaava kansanedustaja löytyy Kaakkois-Suomen vaalipiiristä. SDP:n Paula Werningillä merkintöjä on 8.

Vaalipiirin muista edustajista muutama ulosottomerkintä löytyy myös Ano Turtiaiselta (ps.) ja Suna Kymäläiseltä (sd.).