Kaksi nimettömänä pysyttelevää keskustan kansanedustajaa on vahvistanut Maaseudun Tulevaisuudelle, että puolue on valmis menemään hallitusneuvotteluihin.
Puolue päätti kysyä vielä eilen tiistai-iltana kentän kantaa asiaan. Vastausaikaa oli tähän aamuun kello 9 saakka, ja vastaus on kyllä. Keskusta ilmoitti heti ison vaalitappionsa jälkeen, että kansan viesti puolueelle on jättäytyä oppositioon.
Myös toimitusministeristön kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen (kesk.) ennakoi Ylelle, että keskusta lähtee mukaan hallitusneuvotteluihin. Hän kertoo äänestäneensä itse neuvotteluihin lähtemisen puolesta.
– Ajattelen itse, että jos neuvotteluihin lähdetään, myös lopputulosta pitäisi syntyä.
Vehviläinen muistuttaa, että varsinaiset neuvottelut eivät ole mikään läpihuutojuttu. Keskustalla oli hallitustunnustelija Antti Rinteelle (sd.) toimitetuissa vastauksissa kymmenen kynnyskysymystä, jotka pitäisi saada hallitusohjelmaan.
Rinneilmoittaa eduskuntaryhmille klo 11.30, minkä puolueiden kanssa hän aloittaa hallitusneuvottelut. Rinne vetosi tiistaina keskustaan, että sekin olisi käytettävissä.
Lue lisää:
Ylen tieto: Antti Rinne päätymässä keskustaan suurena hallituskumppanina, lisäksi vihreät, vasemmistoliitto ja RKP neuvotteluihin
Antti Rinteen ratkaisujen päivä: Tänään tiedämme, mitkä puolueet muodostavat maahan uutta hallitusta
Näin syntyi hallitusohjelmasta neuvotteleva uusi punamulta – Yle seurasi politiikan superpäivää aamusta iltaan