Hallitustunnustelija, SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne kertoi tiistaina alkuillasta, että hän toivoo keskustalta ilmoitusta, onko sillä valmius lähteä neuvotteluihin.

Rinne ei kuitenkaan ottanut kantaa siihen, mitkä puolueet olisivat hänelle mieluisimpia. Hän ei myöskään sanonut, olisiko keskusta hänelle mieluisampi vaihtoehto kuin kokoomus. Rinne totesi tekevänsä päätöksen hallituspohjasta illan ja yön aikana.

Keskusta ilmoitti tiistai-iltana, että puolue kertoo keskiviikkona aamupäivällä, onko se valmis hallitusneuvotteluihin vai ei.