Keskustan enontekiöläisen kansanedustaja Mikko Kärnän mielestä keskustan on pohdittava nimen vaihtoa.

– On myös välttämätöntä pohtia, tulisiko keskustan uudistamisen yhteydessä myös puolueen nimi muuttaa. Nimenmuutoksella on historiassammekin haettu puolueen linjamuutosta. Yksi vaihtoehto voisi olla esimerkiksi aluedemokraattinen keskustapuolue, Kärnä kirjoittaa blogikirjoituksessaan (Uusi Suomi).

Kärnän mielestä keskustan pitäisi panostaa kaupunkikannatuksen nostamiseen. Siihen sopivia keinoja olisivat elävä luontosuhde, vahvempi ruokapolitiikka, aluedemokratia ja osallistava budjetointi.

Kärnä mielestä puolueen myös löydettävä radikaalisuus uudelleen ja tuotava se keskustan poliittisen toiminnan keskiöön

– Itselleni se on vahvan alueellisen itsehallinnon ajamista ja vallan hajauttamista, uudistettua aluepolitiikkaa sekä vaikkapa perustulon jämerää ajamista. Pelkällä konsensuksen hakemisella emme tule pärjäämään nykytilassa, Kärnä kirjoittaa.