Tästä on kyse

Kovilla kommenteillaan julkisuuskynnyksen aina silloin tällöin ylittänyt harjavaltalainen Riku Nevanpää (ps.) haluaa perussuomalaisten puoluesihteeriksi.

– Tässä poliittisessa tilanteessa puoluekokouksella tulee olemaan haastava tehtävä valita oikein. Puoluesihteeriksi tarvitaan tekijä, ei tilastonikkaria tai paperin pyörittäjää, Nevanpää kirjoittaa.

Perussuomalaisten nykyinen puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo ei hae jatkokautta ensi kesäkuun puoluekokouksessa Tampereella.

Nevanpää pyrki vuonna 2017 perussuomalaisten puheenjohtajaksi, mutta sai vain kahdeksan ääntä. Tuossa kokouksessa puolueen johtoon nousi Jussi Halla-aho, minkä jälkeen puolue hajosi ja puolueen ministeriryhmä seuraajineen perusti uuden sininen tulevaisuus -puolueen.

Kovasanainen paikallispoliitikko

Riku Nevanpää on Satakunnan perussuomalaisten joukoissa kiistelty hahmo. Hänet siirrettiin joitakin vuosia sitten syrjään puolueen piirihallituksesta huonon käytöksen takia.

Nevanpää on herättänyt huomiota myös erikoisena pidetyillä kirjoituksillaan. Hän muun muassa pohti taannoin Facebookissa, pitäisikö Suomen lehdistössä aloittaa puhdistukset.

Facebook-sivuillaan Riku Nevanpää arvioi myös muun muassa, että vuoden 2001 syyskuun terrori-iskut Yhdysvalloissa olivat USA:n puolustusvoimain järjestämiä ja että jalkapallon pelaaminen pitäisi kieltää.

Nevanpää on tällä hetkellä varavaltuutettu Harjavallan kaupunginvaltuustossa.

Uutisesta voi keskustella 3.5. klo 22 saakka.