Keskustan suhde Euroopan unioniin on ollut tasapainoilua puolueen euroskeptisen siiven ja unioniin suopeasti suhtautuvien välillä.
Nyt EU-kriittiset äänet ovat painuneet taka-alalle, mistä konkreettisin esimerkki on Paavo Väyrysen riitaisa poistuminen puolueen riveistä ja painuminen politiikan marginaaliin. Keskustan nykylinja painottaa pragmaattista EU-yhteistyötä, jossa korostuu Suomen kansallinen etu.
Voit katsoa keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän eurovaalitentin klikkaamalla artikkelin pääkuvaa. Yhteenveto haastattelusta on jutun lopussa.
1. Mitä puolue ajaa EU:ssa?
Keskustalle ovat tärkeitä erilaiset Suomelle maksettavat maatalous- ja aluekehitystuet. Niiden määrän puolue haluaisi pitää jatkossakin vähintään nykyisellä tasollaan.
Tukien säilyttämistä toivovat voivat odottaa kovaa kamppailua, sillä unionista lähtevä Britannia jättää selvän loven EU:n budjettiin. Samalla keskusta toivoo EU:n panostavan lisää rahaa esimerkiksi muuttoliikkeen hillintään, puolustusyhteistyön syventämiseen sekä tutkimukseen ja kehitykseen.
Rahanjaosta väännetään niin kutsutuissa rahoituskehysneuvotteluissa, joissa sovitaan unionin rahankäytöstä vuonna 2021 alkavalle seitsenvuotiselle kaudelle. Neuvottelut käyvät kuumimmillaan Suomen heinäkuussa alkavalla EU-puheenjohtajuuskaudella.
Käytännössä yhtälö Britannian lähdöstä ja unionille sysättävistä uusista tehtävistä ei ratkea ilman kansallisvaltioiden EU-maksujen korottamista. Keskusta olisikin valmis kasvattamaan budjetin tasoa. Keskusta kuvaa eurovaaliohjelmassaan vastuuttomiksi niitä puolueita, jotka samanaikaisesti haluavat leikata budjetin tasoa, mutta kuitenkin tahtovat lisää tehtäviä unionille.
Keskustan talouspoliittisen ajattelun ytimessä on markkinakurin korostaminen. Kasvot tälle linjalle koko Euroopan tasolla antoi keskustalainen Olli Rehn, joka toimi talouskomissaarina eurokriisin pahimpina hetkinä. Etelä-Euroopan maissa ja vasemmistossa talouskuria arvosteltiin liian tiukaksi.
Keskusta haluaa jatkossakin pitää kiinni yhteisistä velkaantumista rajoittavista säännöistä. Keppinä puolue olisi valmis käyttämään esimerkiksi EU:n investointitukia, joiden ehdot sidottaisiin tiukemmin talouden rakenneuudistuksiin.
Sen sijaan sosiaalipolitiikassa keskusta ei halua EU:lle lisää toimivaltaa, vaan sen tulisi rajoittua jäsenvaltioiden toiminnan tukemiseen ja täydentämiseen.
2. Millainen on ollut puolueen taival Euroopassa?
Vuoden 2014 EU-parlamenttivaalien jälkeen keskustan meppiryhmästä löytyi kaksi ääripäätä, jotka edustivat puolueen sisältä löytyviä täysin vastakkaisia EU-näkemyksiä. Brysseliin äänestettiin sekä EU-politiikan syvimpään ytimeen uinut Olli Rehn että EU-kriittisyyden toteemi Paavo Väyrynen.
Tämä kuvaa keskustan EU-politiikan kaksijakoisuutta, jonka kanssa puolue on paininut vuoden 1994 EU-kansanäänestyksestä lähtien. Silloin puolueen puheenjohtaja ja pääministeri Esko Aho paimensi keskustan kannattamaan Suomen EU-jäsenyyttä, vaikka suurelle osalle puolueen kannattajista jäsenyys ei maistunut.
Vaalikauden aikana keskustan meppiryhmässä vaihtuvuus on ollut suurta. Rehnin palattua Suomeen elinkeinoministeriksi EU-parlamenttiin tilalle nousi euroskeptinen Hannu Takkula. Hän puolestaan lähti myöhemmin Euroopan tilintarkistustuomioistuimeen.
Väyrynen taas jätti europarlamentin viime kesänä palatakseen johtamaan perustamaansa uutta puoluetta Suomen eduskuntaan.
Ainoana keskustalaisena meppinä kautensa alusta loppuun istui entinen pääministeri Anneli Jäätteenmäki, jolle kausi jää myös viimeiseksi. Tulevissa vaaleissa hän ei ole enää ehdolla.
Eurovaaleissa puolue on vaikeassa tilanteessa kotimaan eduskuntavaaleissa kärsityn rökäletappion jälkeen. Lisäksi Väyrysen lähteminen vie puolueelta paljon EU-kriittisiä äänestäjiä.
3. Mihin europarlamenttiryhmään puolue kuuluu?
Euroopan parlamentissa keskustalaiset istuvat liberaalimmassa seurassa kuin mihin kotopuolen tupailloissa on totuttu. Euroopan liberaalidemokraattien liiton ryhmässä Aldessa keskustalaiset joutuvat kiristelemään hampaitaan, kun puheeksi otetaan esimerkiksi maataloustuet, joista luopumiseen Aldessa on ollut valmiutta.
Keskustalaiset ovat Alden kanssa eri linjoilla myös sen suhteen, kuinka tiivistä EU-integraatiota (EU:n yhdentymistä) halutaan. Ryhmän puheenjohtajana toimii belgialainen Guy Verhofstadt, joka on noussut keskeiseksi EU-myönteiseksi hahmoksi europarlamentin sisällä. Keskustalaisille monet Verhofstadtin ajatuksista ovat liian integraatiomyönteisiä.
Keskustan hieman kummallinen asemoituminen europarlamentissa kertoo puolueen harvinaislaatuisuudesta Euroopan puoluekentällä. Vahvojen maaseutupuolueiden sijaan Euroopassa poliittiseen keskustaan asemoituvat puolueet ovat usein urbaaneja liberaalipuolueita, joille Suomen keskusta on eksoottinen maalaisserkku.
Välillä keskustassa on harkittu ryhmän vaihtamista, mutta lopulta puolue on päätynyt pysymään osana liberaalien ryhmää. Suomesta ryhmään kuuluu keskustan lisäksi myös RKP.
4. Miten käy eurovaaleissa?
Tulevissa vaaleissa keskustalta puuttuvat kaikki edellisissä vaaleissa eniten ääniä keränneet ehdokkaat.
Poissa on eniten ääniä viime vaaleissa kerännyt Olli Rehn, joka hoitaa nykyään Suomen Pankin pääjohtajan tehtäviä. Keskustan riveistä puuttuu myös Paavo Väyrynen, joka yrittää tällä kertaa parlamenttiin perustamansa tähtiliikkeen ehdokkaana. Kolmas puolueen ääniharava oli Anneli Jäätteenmäki, joka ei pyri enää parlamenttiin.
Äänikatoa keskusta pyrkii paikkaamaan raskaan sarjan ehdokkaalla, Mauri Pekkarisella. Hän päätti pitkän kansanedustajan uransa eikä asettunut enää ehdolle Suomen eduskuntavaaleissa.
Lisäksi ehdolla ovat viime kaudella varaedustajan paikoilta europarlamenttiin nousseet Mirja Vehkaperä ja Elsi Katainen. He ovat meppipaikoistaan huolimatta suurelle yleisölle vähemmän tunnettuja nimiä.
Kiinnostavia nimiä keskustalaisten eurovaaliehdokkaiden joukossa ovat myös THL:n entinen pääjohtaja, kansanedustajaksi kesken viime vaalikauden noussut Pekka Puska sekä Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittaja Jouni Kemppainen.
5. Mitä Sipilä sanoi kurittomien EU-maiden taloudellisesta rankaisemista?
Perjantaiaamuna Ylen eurovaalitentissä esiintyneen Sipilän mielestä yhteisiä arvoja ja päätöksiä rikkovia jäsenmaita tulee myös rankaista taloudellisilla seurauksilla.
EU:n piirissä keskustelua on käyty muun muassa pääministeri Viktor Orbánin johtamasta Unkarista ja Puolasta, jossa valtaa pitää Laki ja oikeus. Molemmissa maissa demokratiakehitys on ollut viime vuosina heikonpuoleista.
– Jos oikeusvaltioperiaatteen noudattamisessa on puutteita, se pitää ehdottomasti ehdollistaa budjettiin.
Taloudellisia seurauksia pitää Sipilän mielestä olla myös siitä, jos ei noudata yhdessä tehtyjä päätöksiä. Esimerkkinä Sipilä mainitsi päätökset turvapaikanhakijoiden jakamisesta jäsenmaihin.
– Näitä eivät läheskään kaikki jäsenmaat noudattaneet. Kyllä sillä pitää olla vaikutus esimerkiksi koheesiorahoihin. Tämän ehdollisuuden saaminen seuraavaan budjettiin on Suomelle ja keskustalle tärkeä asia, Sipilä sanoi.
Sipilän mukaan keskusta on valmis hyväksymään Suomen maksuosuuden kasvattamisen EU:n budjetissa, kunhan vain Suomen maataloustuista ei tingitä.
Koko haastattelun voit katsoa tästä linkistä.
Ylen Aamu-tv ja Ykkösaamu haastattelevat kaikki eduskuntapuolueiden puheenjohtajat eurovaalien alla. Haastattelujärjestys on arvottu.
Jutusta voi keskustella tänään perjantaina klo 22:een.
Lue lisää:
Eurovaalien oleellisimmat Yle-sisällöt löydät täältä.
Tilaa Ylen Eurooppa-kirje:(siirryt toiseen palveluun) Ylen Eurooppa-toimittajien henkilökohtaiset vinkit ja tunnelmat unionin ytimestä täältä.