Keskustan Kainuun piirihallituksen puheenjohtaja Esa Kemppainen oli tänään paikalla Helsingissä puoluehallituksen kokouksessa, jossa Juha Sipilä ilmoitti eroavansa keskustan puheenjohtajan paikalta.

– Sipilä itse toi asian esille, eikä puoluehallitus vaatinut hänen eroaan. Hän nyt toteuttaa tätä “Tulos tai ulos” -lupaustaan, mikä on mielestäni ryhdikäs teko, sanoo Esa Kemppainen.

Sipilän pyynnöstä puoluehallitus päätti järjestää syksyllä ylimääräisen puoluekokouksen, jossa valitaan tuleva puheenjohtaja. Kemppaisen mukaan Sipilän ero oli odotettavissa, mutta puolueen keulakuva oli tarkoitus vaihtaa vasta ensi vuonna Vantaan puoluekokouksessa.

Ylimääräisen puoluekokouksen paikkaa ei vielä tiedetä, mutta se sijoittuu todennäköisesti pääkaupunkiseudulle. Keskusta on järjestänyt puoluekokouksen myös Sotkamossa, mutta Kemppaisen mukaan puoluekokouksen paikkaa ei tavoitella Kainuuseen.

Keskustalla oli Kainuusta kolme eduskuntavaaliehdokasta, joista kaksi oli istuvia kansanedustajia. Sunnuntaisissa vaaleissa äänet jakautuivat kolmikon kesken niin tasaisesti, ettei kukaan lopulta saanut paikkaa Arkadianmäellä.

– Jälkeenpäin ajateltuna olisi pitänyt jo ehdokasasettelussa laittaa homma kahden ehdokkaan varaan, Kemppainen sanoo.

Kemppainen kertoo, että Kainuun keskustan piirillä on hyvät suhteet ympäröiviin maakuntiin niin järjestöjen, piirihallitusten kuin puoluehallituksenkin kautta. Kainuu voi hänen mielestään pitää huolta itsestään myös ilman keskustalaisia kansanedustajia.

– Yhteistyötä puolueen sisällä pitää rakentaa nyt muilla tavoin. Vaikka kansanedustajat ovat merkittävä kappale Kainuun edunvalvonnassa, ei tämä tilanne tarkoita, että jäisimme yksin.