Tässä yhteisössä lapset ovat kiellettyjä eikä työstä saa palkkaa – Elli Kinkku on asunut täällä 16 vuotta ja on kiitollinen joka päivästä
Uskonnollisissa yhteisöissä asuu Suomessa arviolta muutama sata ihmistä. Uusinta keskittymää puuhataan nyt Järvenpäähän.
Kaksi päivää ennen vaaleja Katju Aro mietti, mihin puoluetoimisto perustettaisiin – Unelma pinkistä vallankumouksesta jäi vielä unelmaksi
Yle seurasi feministisen puolueen kampanjoinnin viimeisiä jännittäviä päiviä. Usko historialliseen vaalivoittoon murtui vasta illan pimettyä.
Perussuomalaiset ei ole vain "unohdetun kansan" puolue – katso miten tulot tai työttömyys vaikuttavat vaalitulokseen alueellasi
Millaisia ihmisiä kotikulmillasi asuu ja miten teillä äänestettiin? Entä naapurissa? Katsele vaalitulosta uusin silmin.
Brasilian karismaattisissa kirkoissa manataan riivaajia ja luvataan menestystä – "Nyt olen pystynyt ostamaan itselleni asunnon Copacabanasta"
Uushelluntailaiset kirkot kasvattavat suosiotaan Brasiliassa ja ajavat katolista kirkkoa konservatiivisempia arvoja. Liikkeiden kannattajat ja politiikan oikeistopopulistit ovat löytäneet toisensa: Presidentti Jair Bolsonaro valittiin viime syksynä virkaansa uushelluntailaisten tuella.
Taas öljytään! Puisten pihakalusteiden öljyämisessä tehdään aina samat virheet – Opettele ainakin vesitippakikka
Rahaa, ympäristöä ja vaivaa säästyisi, jos puuöljyä maltettaisiin levittää tarpeeksi vähän. Mutta harva malttaa.