Keskusta menetti kolme kansanedustajapaikkaa Oulun vaalipiirissä, mutta säilytti asemansa piirin suurimpana puolueena. Perussuomalaiset, SDP ja vasemmistoliitto saivat kaikki yhden lisäpaikan eduskuntaan.
Juha Sipilä, keskusta, 57 vuotta
Pääministeri, keskustan puheenjohtaja, kansanedustaja, diplomi-insinööri
Vaalilupaus Ylen vaalikoneessa: "Teen kaikkeni, jotta yhä useampi saa Suomessa töitä ja työllisyysaste nousee 75 prosenttiin. Tämä tarkoittaa panostuksia koulutukseen, tutkimukseen ja tuotekehitykseen.
Vaaliteemani on koko Suomi. Pidän huolta koko Suomesta. Koko Suomessa on voitava elää, kouluttautua, tehdä töitä, yrittä ä ja liikkua myös polttomoottoriautolla. Kestävä metsänhoito tuo työtä koko maahan ja kasvattaa hiilinielujamme.
Keskusta haluaa parantaa perusturvaa ja lapsiperheiden palveluja."
Sebastian Tynkkynen, perussuomalaiset, 30 vuotta
Yrittäjä, opiskelija
Vaalilupaus Ylen vaalikoneessa: "Vaadin maahanmuuttokriittistä hallitusohjelmaa sen ehtona, että Perussuomalaiset lähtevät hallitukseen.
Ajan kansanäänestyksen järjestämistä Suomen EU-jäsenyydestä.
Politiikkani keskiössä tulee olemaan rahojen siirtäminen humanitaarisesta maahanmuutosta suomalaisten vähäosaisten hyväksi."
Hanna Sarkkinen, vasemmisto, 30 vuotta
Kansanedustaja
Vaalilupaus Ylen vaalikoneessa: " Lupaan toimia eriarvoisuuden vähentämiseksi. Kaikessa päätöksenteossa on otettava huomioon vaikutukset eri ihmisryhmiin ja erityisesti heikompiosaisiin, ja pyrittävä rakentamaan mahdollisimman hyvää ja tasa-arvoista yhteiskuntaa kaikille.
Lupaan toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Kaikessa päätöksenteossa on otettava huomioon ilmastovaikutukset. Talous ja yhteiskuntaelämä on sovitettava ympäristön ja ilmaston asettamiin reunaehtoihin.
Lupaan kuunnella asiantuntijoita ja paneutua asioihin mahdollisimman hyvin. Päätöksenteon taustalla ovat aina arvot ja aatteet, mutta on tärkeää, että päätökset perustuvat tietoon ja huolelliseen punnintaan."
Mari-Leena Talvitie, kokoomus, 38 vuotta
Kansanedustaja
Vaalilupaus Ylen vaalikoneessa: "Lupaan tehdä parhaani. Se tarkoittaa, että otan asioista selvää, rakennan tulevaisuutta ja edistän järkeviä, kestäviä ratkaisuja - niin sosiaalisesti, ekologisesti kuin taloudellisesti kestävästi.
Vaikutan, kannan vastuuta, avaan ovia ja puhun pohjoisen puolesta. Tunnen alueemme erityispiirteet, kuten nuoren väestön, elinkeinoelämän, infran ja koulutus/osaamisen tarpeet. Niiden puolesta on ilo ja kunnia toimia.
Eduskunnassa toimiessani nostan esiin ihmisenkokoista näkökulmaa, hallinnon sijaan. On kyse ihmisestä - potilaasta, yrittäjästä, opiskelijasta tai vaikka rikoksen uhrista. Erityisesti lasten, nuorten ja perheiden asiat ovat lähellä sydäntäni."
Tytti Tuppurainen, SDP, 43 vuotta
Kansanedustaja, filosofian maisteri
Vaalilupaus Ylen vaalikoneessa: "Puolustan hyvinvointipalveluita: vanhustenhuollon ja terveydenhoidon laatua ja resursseja on lisättävä. Nuorten syrjäytymistä ehkäistään. Vammais-, mielenterveys- ja päihdepalveluja parannetaan. Työllisyyttä ja oikeudenmukaista verotusta edistetään.
Koulutukseen, sivistykseen ja kulttuuriin investoidaan. Varhaiskasvatusoikeus palautetaan kaikille. Laajennetaan oppivelvollisuus toiselle asteelle ja tehdään siitä maksuton. Oulun yliopiston perusrahoitusta lisätään. Peruskoulua kehitetään.
Puolustan pohjoista: Rata kaksiraiteiseksi Ouluun saakka ja väylät kuntoon. Ilmastonmuutosta torjutaan ja pohjoisen herkkää luontoa suojellaan. Järviä puhdistetaan ja vaelluskalakantoja varjellaan. Metsähallituksen Luontopalveluita vahvistetaan."
Jenna Simula, perussuomalaiset, 29 vuotta
Kansanedustajan avustaja, liiketalouden tradenomi
Vaalilupaus Ylen vaalikoneessa: "Toimin politiikassa edistäen Suomen kansan etua.
Teen arvojeni mukaista politiikkaa ja perehdyn huolellisesti käsittelyssä oleviin asioihin.
Kuuntelen kansalaisia, ja olen heitä varten - myös vaalien välillä."
Mikko Kinnunen, keskusta, 51 vuotta
Kansanopiston rehtori, erityisopettaja, pastori, uskonnon ja psykologian opettaja
Vaalilupaus Ylen vaalikoneessa: "Tehdään yhdessä maa, jossa kaikki otetaan mukaan. Ihmisellä ei ole hintaa, pidetään toisista huolta, kukaan ei putoa. Elämä on jatkuvaa oppimista ja rakentamista. Jokaisen koulupolku kuntoon. Jokainen lapsi/nuori löytää lahjakkuutensa, paikkansa.
Saa yrittää, tehdä työtä ja rakastaa. Yrittävää asennetta oppii eskarista yliopistoon. Työ on aina kannattavaa. Otetaan kaikki mukaan. Saatetaan sukupolvet yhteen. Lapsi on tervetullut. Tuetaan perheitä. Varmistetaan arvokas ja vireä vanhuus.
Viljellään ja varjellaan, kannetaan yhdessä vastuuta. Ettei jäätiköt pääse sulamaan, koko maa pysyy asuttuna, voi hyvin ja kukoistaa. Viljellään ja varjellaan. Välitetään viljelijästä. Hoidetaan metsiä. Rakennetaan puusta. Kierrätetään. Biotalous."
Jenni Pitko, vihreät, 32 vuotta
Arkkitehti
Vaalilupaus Ylen vaalikoneessa:" Lupaan tehdä kaikkeni Suomen talvien pelastamiseksi.
Aion vaikuttaa sosiaaliturvauudistuksen toteuttamiseen, että Suomesta saadaaan kitkettyä köyhyys.
Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus on kaiken toimintani pohja."
Hanna-Leena Mattila, keskusta, 50 vuotta
Kansanedustaja, suomen kielen ja historian lehtori
Vaalilupaus Ylen vaalikoneessa: "Lupaan ajaa sellaisia perhepoliittisia uudistuksia, jotka rohkaisevat nuoria ja lapsiperheitä saamaan lapsia. Vanhempainvapaakustannusten tulisi olla valtion eikä äidin työnantajan kustannettavana. Tämä lisäisi myös työelämän tasa-arvoa.
Lupaan edistää arjen turvallisuutta lisäämällä poliisien määrää ( tämä pitää tapahtua yli hallituskauden kestävällä ohjelmalla) ja niin, että kaikilla ikäluokilla on turvallinen paikka, johon he kuuluvat: esim. Vanhuksilla laadukas hoitoympäristö.
Opettajataustaisena haluan varmistaa, että suomalainen koulutus on koko matkalta laadukasta. Kuluneen hallituskauden aikana tehtiin koulutusuudistuksia, joita pitää vielä kehittää esim. ammatillisen koulutuksen reformissa on vielä työstettävää."
Olli Immonen, perussuomalaiset, 33 vuotta
Kansanedustaja
Vaalilupaus Ylen vaalikoneessa: "Lupaan tehdä kaikkeni niiden asioiden eteenpäin viemiseksi, joihin olen politiikassa sitoutunut. Lupaan ajaa politiikassa aina ensisijaisesti suomalaisten etua.
Tulen nostamaan yhteiskunnalliset epäkohdat näkyvästi esiin ja tekemään kaikkeni, jotta kyseiset epäkohdat saadaan korjatuksi.
Pyrin vaikuttamaan siihen, että Suomen maahanmuuttopolitiikkaa saadaan tiukennettua ja suomalainen hyvinvointivaltio säilytettyä. Kansalaisten elinkustannuksia täytyy pyrkiä alentamaan, sekä Euroopan unionin liittovaltiokehitys on pysäytettävä."
Merja Kyllönen, vasemmistoliitto, 42 vuotta
Bioanalyytikko, Euroopan parlamentin jäsen
Vaalilupaus Ylen vaalikoneessa: "Perehdyn asioihin huolella ja teen työni täysillä haasteista riippumatta.
Olen aina rauhanrakentamisen puolella.
Maalaisjärjen lisäksi myös sydän on ratkaisuissa paikallaan."
Pekka Aittakumpu, keskusta, 37 vuotta
Pastori, kirjailija
Vaalilupaus Ylen vaalikoneessa: "Lupaan toimia edelleen yhteisten asioiden hoitamisessa avoimesti, rehellisesti ja päättäväisesti sekä toimia jokaista osapuolta arvostavasti myös silloin, kun asioista ollaan eri mieltä.
Lupaan pitää esillä kestäviä perusarvoja, joita ovat muun muassa rehellisyys, yritteliäisyys, oikeudenmukaisuus ja heikoimmassa asemassa olevista huolehtiminen.
Lupaan toimia sen puolesta, että koko Suomessa säilyisi ja vahvistuisi mahdollisuudet perustaa perhe ja kasvattaa lapsia, käydä koulua ja opiskella, yrittää ja tehdä työtä sekä viettää hyviä eläkepäiviä."
Janne Heikkinen, kokoomus, 28 vuotta
Viestinnän suunnittelija
Vaalilupaus Ylen vaalikoneessa: " Lupaan olla aloitteellinen uudistaja ja ennakkoluuloton uusien ideoiden esittäjä. Otan kantaa rohkeasti ja linjakkaasti.
Pyrin vastustamaan holhousta ja edistämään laajempia yksilönvapauksia.
Yritän tehdä hartiavoimin töitä Oulun seudun työttömyyden kitkemiseksi edistämällä pohjoista työtä ja yrittäjyyttä."
Raimo Piirainen, SDP, 66 vuotta
Veturinkuljettaja evp, kansanedustaja 2009–2015
Vaalilupaus Ylen vaalikoneessa: "Pyrin ajamaan oman maakuntani ja Pohjois-Suomen asioita kaikella tarmolla.
Toimin tasa-arvoisemman hyvinvointivaltion turvaamiseksi.
Työtä ja kasvua sekä toimeentuloa kansalaisille, se mahdollistaa hyvinvointivaltion palveluiden laadun ja yhdenvertaisen saatavuuden."
Ville Vähämäki, perussuomalaiset, 39 vuotta
Kansanedustaja, DI
Vaalilupaus Ylen vaalikoneessa: "Järkeä talouspolitiikkaan Kokonaisveroastetta laskettava. Keskituloisten veroale. Velaksi elämisen on loputtava. Asumisen, sähkön ja liikkumisen hintaa laskettava. EU-nettojäsenmaksu alemmaksi. Varauduttava uuteen velkakriisiin.
Toimivat liikenneyhteydet Hyvät liikenneyhteydet ovat tärkeitä: VT4, VT8, VT22 ja VT20. Pohjantielle kolme kaistaa Kaakkuri-Linnanmaa välille. Oulu-Ylivieska välille kaksoisraide ja lentorata. Junayhteyksien nopeuttaminen.
Oulusta teknologiakeskus Oulun talouskasvu edistää koko Pohjois-Suomea ja Oulun talousaluetta. Ouluun kasvua syntyy vahvasta osaamisesta useilla eri teknologia-aloilla. Yliopistolla on suuri rooli. Kaivos- ja akkuteknologiat."
Antti Rantakangas, keskusta, 55 vuotta
Olen toiminut kansanedustajana vuodesta 1999 alkaen, sitä ennen mm. maatalousyrittäjänä
Vaalilupaus Ylen vaalikoneessa: "Haluan jatkaa työtä Suomen talouden,työllisyyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi.Erityisesti haluan puolustaa pohjoisen Suomen kehitysedellytyksiä,liikenneyhteyksiä ja koulutuspaikkoja.
Haluan toimia kotimaisten uusiutuvien luonnonvarojen hyödyntämisesksi. Tärkeimpänä kasvavat metsävaramme.
Haluan parantaa erityisesti pienituloisten toimeentuloa mm.sosiaaliturva uudistuksen kautta."
Katja Hänninen, vasemmistoliitto, 39 vuotta
Myyjä, kansanedustaja
Vaalilupaus Ylen vaalikoneessa: "Riittävän toimeentulon, hyvinvoinnin ja turvallisuuden sekä julkisten sote-palveluiden turvaaminen. Indeksijäädytykset tulee perua ja säätää kaikille tukimuodoille yhtenäinen perusturva. Tulonsiirtoja lapsiperheille tulee lisätä ja köyhyyttä torjua.
Eriarvoistumisen ja nuorten syrjäytymisen ennaltaehkäiseminen säätämällä esimerkiksi toisen asteen koulutus aidosti maksuttomaksi kaikille. Koulutusleikkaukset on peruttava ja opintopolku aina varhaiskasvatuksesta lähtien on turvattava.
Pienten sairaaloiden toiminnan turvaaminen, Pohjoisen Suomen työllisyyden, koulutuspaikkojen ja kulkuyhteyksien parantaminen. Työelämän tasa-arvon ja reilujen pelisääntöjen edistäminen esim. alipalkkauksen kriminalisointi."
Juha Pylväs, keskusta, 47 vuotta
Kansanedustaja, agronomi, maaseutuyrittäjä
Vaalilupaus Ylen vaalikoneessa: "Tiestön kunnossapitoon panostuksia. Varsinkin soratiestö kaipaa pysyäkseen pitkään hyvässä riittävää kunnossapitoa.
Biokaasu merkittäväksi liikennepolttoaineeksi. Uusiutuvaa energiaa pitää lisätä. Varsinkin biokaasun liikennekäyttöä pitää vauhdittaa verohelpotuksilla. Samalla maaseudulle saadaan merkittävä tulonlähde.
Perheiden palveluiden turvaaminen. Vastasyntyneen ja pienen lapsen paikka on ensisijaisesti kotona vanhempiensa hoidossa. Sitä pitää tukea riittävästi kotihoidon tuella ja perheiden päätöksillä."
Lue myös:
Millainen vaalitulos on pääministerin vaalipiirissä? Seuraa suoraa lähetystä Oulusta
Katso vaalien tulos Ylen tulospalvelusta
SDP johtaa ääntenlaskentaa yhdellä paikalla, Rinne: Odotin parempaa tulosta – katso suoraa lähetystä, seuraamme hetki hetkeltä