Lappi sai kolme uutta kansanedustajaa sunnuntain eduskuntavaaleissa. He ovat Heikki Autto (kok.) Rovaniemeltä, Kaisa Juuso (ps.) Torniosta ja Mikko Kärnä (kesk.) Enontekiöltä.

Heistä Juuso on aidosti ensimmäistä kertaa eduskunnassa. Ensi kertaa eduskuntavaaleissa ehdolla ollut torniolainen sai 5758 ääntä.

Kärnä nousi varapaikalta Paavo Väyrysen tilalle eduskuntaan lähes koko viime vaalikaudeksi. Kärnä keräsi 6481 ääntä, mikä oli miltei kaksinkertainen määrä vuoden 2015 vaaleihin verrattuna.

Autto taas oli kansanedustajana vuodet 2011-2015 mutta putosi vuoden 2015 vaaleissa. Autton äänisaalis näissä vaaleissa oli 5447 ääntä, mikä on runsaat 800 ääntä vähemmän kuin viimeksi.

Keskusta menetti yhden neljästä paikastaan Lapissa. Perussuomalaiset, vasemmistoliitto, SDP ja kokoomus saivat kukin yhden paikan.

Paikkansa eduskunnassa uusivat Lapista Katri Kulmuni (kesk.), Markus Lohi (kesk.), Markus Mustajärvi (vas.) ja Johanna Ojala-Niemelä (sd.).

Kulmuni keräsi eniten ääniä Lapissa viime vaalien tapaan. Nyt ääniä kertyi 8418, mikä on vajaat 1300 vähemmän kuin neljä vuotta sitten. Viime eduskuntavaaleissa vuonna 2015 hän sai 9705 ääntä.

Lohi sai 4966 ääntä, Mustajärvi 5525 ja Ojala-Niemelä 6717 ääntä. Lohen ja Ojala-Niemelän äänipotit kasvoivat neljän vuoden takaisesta, Mustajärven pieneni hieman.

Eduskunnasta putosivat Eeva-Maria Maijala (kesk.) ja Matti Torvinen (sin.). Maijala sai 4328 ääntä ja Torvinen 312 ääntä.

Riikka Karppinen (vihr.) keräsi toiseksi eniten ääniä Lapissa, mutta jäi lopulta valitsematta. Karppisen äänisaalis oli Lapin toiseksi paras, 7814 ääntä.

Karppinen oli todella lähellä viimeisessä paikassa, aivan Markus Lohen kannoilla. Lapin viimeisen kansanedustajapaikan kohtaloa saatiin jännittää ihan ääntenlaskennan viimeisille hetkille. Karppisen ja Lohen ero vertausluvussa oli lopulta vain seitsemän ääntä.

Tämä tarkoittaa sitä, että äänten tarkastuslaskennasta tulee Lapissa todella jännittävä. Tarkastuslaskenta tehdään maanantaina 15. huhtikuuta. Tarkastuslaskennan ja samalla eduskuntavaalien tulos vahvistetaan keskiviikkona 17. huhtikuuta.

Keskustan kannatus romahti

Keskusta pysyi Lapin suurimpana puolueena, vaikka sen kannatus romahti viime eduskuntavaaleista 13,7 prosenttiyksikköä 29,2 prosenttiin.

Kakkospaikan piti perussuomalaiset 17,2 prosentin kannatuksella, mikä on vain vähän eli 0,7 prosenttiyksikköä viime eduskuntavaaleja enemmän.

Aiemmin vasemmistoliitto oli pitkään Lapin toiseksi suurin puolue mutta pysyi edelleen kolmannella sijalla. Kannatus nousi hivenen, 0,4 prosenttiyksikköä ja oli 14,1 prosenttia.

SDP ylsi lähes Lapissa 13,5 prosentin kannatukseen, nousua oli 2,7 prosenttiyksikköä.

Kokoomuksen kannatus oli 11,3 prosenttia eli 1,2 prosenttiyksikköä edellisvaaleja enemmän.

Lappilaisten äänestysinto laski hieman neljän vuoden takaisesta. Lapin äänestysprosentti oli näissä eduskuntavaaleissa 68,8. Vuoden 2015 vaaleissa luku oli 69,1.

Lapin äänet saatiin laskettua kello 22.57.