Kokoomuksen sote-neuvottelijat syyttävät keskustaa perättömistä väitteistä sote-uudistuksen valmisteluun liittyen. Kokoomuksen ja keskustan välinen suukopu alkoi eilen, kun Annika Saarikko (kesk) syytti MTV:n vaalitentissä kokoomusta sote-uudistuksen kaatumisesta.

Sote- ja maakuntauudistuksen eri vaiheissa neuvottelijoina toimineet kokoomusministerit Sanni Grahn-Laasonen, Antti Häkkänen, Paula Risikko ja Anne-Mari Virolainen kiistävät Saarikon syytökset.

– Asiassa on turha yrittää syyttää kokoomusta. Hankkeen vetovastuussa olleet keskustaministerit epäonnistuivat tehtävissään, kuten johtamisessa, sanovat kokoomuspoliitikot tiedotteessaan.

– Liian kireiden aikataulujen taustalla oli muun muassa keskustan halu järjestää maakuntavaalit mahdollisimman aikaisin, edustajat sanovat.

Antti Häkkänen toi esiin tuohtumistaan Twitter-tilillään.

Kokoomuspoliitikkojen mukaan maakuntahallintoesityksen läpimeno eduskunnassa olisi vaatinut hallitukselta uuden, täydentävän esityksen.

– Vastuuministeri on aina vastuussa hankkeiden etenemisestä. Sitä vastuuta ei voi siirtää muille, toteavat kokoomuksen neuvottelijat.

Piikittelyn kohteena on Saarikko, joka oli sote-neuvottelujen aikaan peruspalveluministerinä ja keskustan edustajana neuvotteluissa.