Kouvolan poliitikot jatkavat vielä neuvotteluja siitä, mihin toimiin kaupunki ryhtyy tasapainottaakseen talouttaan.

Esillä on ollut muun muassa yt-neuvottelujen aloittaminen kaupungin työntekijöiden vähentämiseksi ja verojen korottaminen.

Kolmen suurimman valtuustoryhmän puheenjohtajien mukaan päätöksiä tuskin tehdään vielä ensi viikonkaan alussa. Maaliskuun lopulla kaupunginhallitus otti kahden viikon aikalisän, ja siirsi vs. kaupunginjohtajan säästöesityksen käsittelyn ensi maanantaille.

Suurimman ryhmän eli sosiaalidemokraattien ryhmäpuheenjohtaja Outi Kasurinen kertoo, että ryhmien seuraava yhteinen neuvottelu on sovittu kuitenkin vasta ensi viikon keskiviikolle.

Kokoomuksen nollalinja

Esimerkiksi Kokoomuksen valtuustoryhmä on veronkorotusta vastaan. Ryhmä on lähtenyt neuvotteluihin omalla 17 kohdan listallaan.

Myös kokoomus on esittänyt yt-neuvottelujen käynnistämistä kaupungin henkilöstön kanssa. Niillä tähdättäisiin kaikkiaan 160 henkilötyövuoden vähentämiseen vuoden 2021 loppuun mennessä.

– Yllättyisin suuresti, jos maanantaina päätöksiä tehtäisiin. Emme ole kovin kaukana toisistamme ja yhteistä näkemystä on löydettävissä, mutta vielä ei ole valmista. Sen perusteella maanantai tulee liian nopeasti, Kokoomuksen ryhmäpuheenjohtaja Matti Lindholm sanoo.

Ryhmät kokoontuivat edellisen kerran neuvotteluun tämän viikon maanantaina.

– Veroprosentti on tässä aika oleellinen. Prosenttiyksikön korotusta on esitetty, mutta sitä ei moni kannata, Lindholm sanoo.

Hänen mukaansa kokoomuksen nollalinjan ja vs. kaupunginjohtajan Tuukka Forsellin esittämän prosenttiyksikön korotuksen välillä on keskusteltu muunkin suuruisista korotuksista. Kouvolan veroprosentti on nyt 20,75.

Jos poliitikot päättäisivät, että veroja ei koroteta, pitäisi vastaava määrä tuloja tai säästöä löytää jostain muualta. Kaupungin talouden tasapainotustarve on 20 miljoonaa euroa.

– Henkilöstön määrää pitää tarkastella. Se, millä tyylillä ja mitä toimenpiteitä, niistä keskustellaan vielä, Lindholm sanoo.

Lindholm listaa myös uimahallit ja lukiot, joista on keskusteltava. Samoin 20 kouluun kutistetun peruskouluverkon uudistukset pitäisi toteuttaa nopeasti, jotta koulukiinteistöjen käyttökustannuksia saadaan alas.

Näyttöä säästöistä

Keskustan valtuustoryhmä suhtautuu sekin veronkorotuksiin suurella varauksella.

– Sen sijaan yt-neuvotteluilta ei voida säästyä, ryhmäpuheenjohtaja Kimmo Jokiranta sanoo.

Myöskään Jokiranta ei usko, että vielä ensi maanantaihin mennessä ryhmät saisivat valmista aikaiseksi.

– Valmista pakettia ei vielä ole.

Jokirannan mukaan Keskusta on valmis käymään läpi kaupungin palveluverkkoja, mutta penää myös näyttöä tähän mennessä tehtyjen lakkautusten aikaansaamista säästöistä.

– Ei ole itsetarkoitus, että palveluja huononnetaan. Esimerkiksi kouluja on viimeisen 10 vuoden aikana raskaalla kädellä lopetettu, mutta ei ole vielä pystytty osoittamaan, että olisi tullut merkittäviä säästöjä, Jokiranta sanoo.

Sosiaalidemokraattien ryhmä ei ole vielä lyönyt kantaansa toimenpiteistä lukkoon.

– Katsomme vielä, löytyykö yhteisiä nimittäjiä. Keskustelu on ollut asiallista ja suhtaudumme kaikki tarvittavalla vakavuudella. Haemme tasapainotustoimenpiteitä tosissaan, Kasurinen sanoo neuvotteluista.

Kasurisen mukaan esimerkiksi yt-neuvotteluista ei sosiaalidemokraateilla ole vielä varmaa päätöstä.

– Vaikka kyllä se hyvin vahva osa on tätä pakettia. Veronkorotuksestakin tunnutaan ryhmissä olevan tässä vaiheessa vielä montaa mieltä.