Tästä on kyse
– Olihan se aika surullista lukea, että kaupunginvaltuuston puheenjohtajan mielestä neekeri on ihan tavallinen sana ja hän aikoo käyttää sitä, vaikka "kukkahattuhömpötyksellä" se yritetään kieltää. Jotenkin sanattomaksi vetää.
Näin toteaa Taina Vainio, joka työskentelee Kouvolan Monikulttuurikeskus Saagan hankekoordinaattorina.
Kyse on Kouvolan kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Jouko Leppäsen (kok.) viime lauantaina julkaisemasta Facebook-kirjoituksesta, jonka yhteisöpalvelu poisti vielä saman vuorokauden aikana.
Kirjoituksessaan Leppänen totesi muun muassa näin: "Tuntuu aivan käsittämättömältä, että maassamme on kielletty hyysäyksen vuoksi esim. sanojen neekeri ja mustalainen käyttö".
Leppäsen mielestä kyseiset sanat ovat täysin normaaleja ja jopa kauniita. Hän myös mainitsi, että aikoo jatkossakin käyttää niitä.
Taina Vainio muistuttaa, että sanavalinnat ovat osa vallankäyttöä.
– Maailma muuttuu, kieli muuttuu ja ihmisten sivistystaso muuttuu. Leimaavien sanojen lisäksi silläkin on väliä, kuka leimaavaa sanaa käyttää. Tällaiset sanat erottelevat "meitä" ja "muita" ja luokittelu on yksi tapa käyttää valtaa.
Monikulttuurisuuskeskus Saaga kysyi alkuvuodesta Kouvolassa asuvilta ulkomaalaisilta rasismista. Runsas kymmenesosa vastaajista oli sitä mieltä, että kaupungissa esiintyy paljon rasismia. Yli puolet vastaajista sanoi, että rasismia on Kouvolassa jonkin verran. Alle kolmannes oli sitä mieltä, että rasismia ei ole lainkaan. Hieman yli puolet kertoi tulleensa kohdelluksi rasistisesti.
Kyselyyn vastasi kaikkiaan 138 ihmistä 35:stä eri maasta.
– Rasismia on Suomessa ja Kouvolassa paljon. Sen vähentämistä ei ainakaan edistä kaupungin johtohahmojen puhe neekereistä, Taina Vainio sanoo.
"En voi katsoa läpi sormien"
Jouko Leppäsen Facebook-päivitys aiheuttaa ärtymystä myös evankelis-luterilaisen kirkon piirissä. Lääkärinä työskentelevä Leppänen vaikuttaa politiikan lisäksi Kouvolan kirkkovaltuustossa. Hän on myös Kouvolan yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja.
Kirkkovaltuuston jäsen Jutta Hartikainen toivoo, että Leppänen esittäisi anteeksipyynnön. Hartikainen on terveystieteiden tohtori ja erikoistunut monikulttuuriseen hoitotyöhön. Hänen mielestään päivitys täytti rasismin tunnusmerkit ja oli kristillisen sanoman vastainen.
– Kahden kulttuurin perheen äitinä sanon, että on tiettyjä asioita, joita en voi katsoa läpi sormien. Ja jos minä äitinä en puolusta lapsiani, niin kuka sitten? Ei ole hirveän miellyttävää toimia ihmisen kanssa, joka käyttää kyseisiä ilmauksia tietystä kansanosasta. Tuollainen ei ole asiallista kielenkäyttöä sivistyneessä yhteiskunnassa, Hartikainen sanoo.
Hän istuu myös Kouvolan liikunta- ja kulttuurilautakunnassa kokoomuksen edustajana. Puoluetoveri Leppäsen päivitys oli hänen mielestään myös puolueen linjan vastainen.
– Ihmiset ovat vaalikentillä ihmetelleet tätä ulostuloa. Juuri maanantaina kokoomuksen vaalitilaisuudessa Kouvolassa useampi ihminen tuli kysymään, että mitä ihmettä täällä tapahtuu, Hartikainen kertoo.
Kokoomuksen puoluetoimistolta viestintäpäällikkö Kirsi Hölttä kommentoi maanantaina, ettei Jouko Leppäsen näkemys edusta kokoomuksen kantaa.
– Kokoomus lähtee siitä, että kaikista ihmisistä on puhuttava kunnioittavasti. Mielestämme neekeri-sanan käyttö ei ole oikein, Hölttä sanoi.
"Sydämellinen ihminen"
Kouvolan yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtajana toimii Kuusankosken seurakunnan kirkkoherra Kimmo Ylikangas. Hänen mukaansa varapuheenjohtajan kirjoituksesta on käyty jonkin verran keskustelua seurakuntalaisten kesken, ja palautetta on tullut laidasta laitaan.
– En usko, että hänellä on ollut mitään rasistista motiivia. Mutta on paljon ihmisiä, joita tällainen loukkaa syvästi, ja loukkaavasta kielestä pitää pidättäytyä. Ihonvärin takia ei saa ketään syrjiä, eikä sellaista viestiä saa meiltä tulla missään nimessä.
Aiotko ottaa asian puheeksi Leppäsen kanssa?
– Tunnen Leppäsen. Hän on hyvin sydämellinen ja oikeudenmukainen ihminen. Vaikea nähdä, että hän olisi rasisti. On ehkä hyvä puhua siitä, ettei ole hyvä käyttää sellaisia sanoja, joista voi tulla väärä käsitys. Mutta tuskin minään kokousasiana sitä otetaan esille.
Kirkon luottamushenkilöille järjestettiin vastikään koulutus, jossa korostettiin heidän vastuutaan toimia kirkon arvojen mukaisesti myös vapaa-ajalla.
Yle ei ole toistaiseksi tavoittanut Jouko Leppästä kommentoimaan asiaa.